Lentoliikenteen kokonaistaloudelliset vaikutukset Turun seudulle ovat 7,7 miljardia euroa. Se on tutkituista maakuntakentistä suurin luku.
Ilman viimeaikaisia heikennyksiä Turun lentoaseman yhteyksissä, ne olisivat Turun kauppakamarin vaikuttamispäällikkö Krista Ahosen mukaan todennäköisesti vieläkin huomattavasti suuremmat.
– Vaikuttaa siltä, että Turun alueella lentoja hyödyntävät eniten kansainväliset yritykset. Vaikutus matkailun osalta on pienempi kuin esimerkiksi Lapissa. Lentoliikenne on välttämätöntä kaupanteon kannalta, kertoo Ahonen.
Selvityksessä mukana olleiden lentoasemien aluetaloudellinen merkitys on 38 miljardia euroa ja 96 000 työpaikkaa.
Varsinais-Suomessa erityisen riippuvaisia lentoliikenteestä ovat kemianteollisuus sekä matkailu ja koneteollisuus.
Varsinais-Suomeen lentoliikenne tuo noin 21 000 työpaikkaa.
Parempia lentoyhteyksiä toivotaan
Toimimattomat yhteydet ovat selvityksen mukaan vieneet satoja työpaikkoja ja kymmenien miljoonien eurojen investoinnit. Seudun yritykset arvioivat, että liikevaihdosta on lähtenyt yhteensä 120 miljoonaa euroa heikkojen lentoliikenneyhteyksien vuoksi.
Turun kauppakamarin jäsenet ovat toistuvasti esittäneet toiveita suorista lennoista Turusta Kööpenhaminaan ja Keski-Eurooppaan, erityisesti Saksaan.
– Täältähän ei lennetä niitä kotimaan lentoja, vaan ne suuntautuvat jatkolentojen kautta maailmalle. Tärkeät neuvottelut edellyttävät edelleen paikan päälle siirtymistä, kertoo vaikuttamispäällikkö Krista Ahonen.
Auttaako tutkimustulos lentojen saamisessa?
Kolme neljästä Turun seudun lentomatkustajista valuu kauppakamareiden selvityksen mukaan Helsinki-Vantaalle.
Visit Turku Archipelagossa työskentelevä projektijohtaja Carol Aren kertoo, että uusien lentoyhteyksien saaminen on haastavaa, mutta myönteinen tutkimustulos auttaa työssä.
Aren tapaa säännöllisesti lentoyhtiöiden edustajia. Toiveita on saada pikaisesti lisää uusia yhteyksiä, mutta ensi kesän tilanne vaikuttaa hankalalta, sillä lentoyhtiöiden konepula jatkuu Euroopan kentillä.
– Olen tyytyväinen, että tapaamisia on yhä tulossä alentoyhtiöiden kanssa ja sitä kautta toivo elää. Tätä tuoretta tutkimustulosta käytämme hyväksi.
Esimerkiksi Hampuri olisi hyvä, uusi lentoyhteys Turun seudulle.
– Tämä johtuu Meyerin Turun telakan mahdollisesta kysynnästä lentoliikenteelle.
Vakuutusyhtiö toivoo hyviä yhteyksiä
If Vahinkovakuutus Oyj:n HR-johtaja Marketta Helokunnas kertoo Turun kauppakamarin tiedotteessa, että yrityksessä matkustetaan säännöllisesti työtehtävissä sekä lentäen että laivayhteyksin.
– Kun yritys toimii useassa maassa, toimivat ja sujuvat yhteydet ovat suorastaan elinehto. Mikäli yhteydet työmatkojen hoitamiseksi ovat haasteelliset, asiantuntijarekrytoinnit ohjautuvat helposti pääkaupunkiseudulle, kertoo Helokunnas.
Heidän yrityksestään lennetään vuosittain noin kaksi tuhatta lentoa maailmalle ja takaisin.