HS: Hukkajoen metsäkonekuski sai ohjeet ajaa suoraan raakkujoen ylitse

Helsingin Sanomien näkemän hakkuusuunnitelman mukaan Hukkajoen hakkuutyömaan kulkureitti oli suunniteltu rauhoitetun raakkujoen ylitse.

Suomussalmen hukkajoki, jossa metsäkoneen ajolinja näkyy.
Suomussalmen Hukkajoki kuvattuna 29.8.2024. Kuva: Paulus Markkula / Yle
  • Eetu Ruonakoski

Suomussalmen Hukkajoen hakkuutyömaan kulkureitti oli suunniteltu rauhoitetun raakkujoen ylitse, uutisoi Helsingin Sanomat.

Lehti kertoo nähneensä hakkuusuunnitelman, jossa metsäkoneiden kulkureitti oli piirretty ylittämään Hukkajoki.

Hakkuualue sijaitsee Hukkajoen eteläpuolella. Hakkuualueelta kerättyjen tukkien varastointipaikka oli lehden mukaan puolestaan merkitty Hukkajoen pohjoispuolelle.

Lehden mukaan hakkuusuunnitelma viittaa siihen, että päätös ylittää joki metsäkoneilla ei ollut vain yksittäisen metsäkonekuskin huono valinta. Sen sijaan kuski vaikuttaa noudattaneen ylhäältäpäin saamiaan ohjeita.

Hakkuusuunnitelman on laatinut Stora Enso. Yhtiö ei kommentoi Helsingin Sanomien saamia tietoja keskeneräiseen poliisitutkintaan vedoten.

Poliisi tutkii Hukkajoella tapahtunutta joen ylitystä törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Jopa tuhansien uhanalaisten jokihelmisimpukoiden uskotaan kuolleen yliajojen takia. Hakkuutyömaalla ajettiin joen ylitse sekä metsäkoneella että metsätraktorilla jopa satoja kertoja.

Vahingot olisi voinut välttää, jos hakkuutyömaalla olisi käytetty Hukkajoen eteläpuolella kulkevaa metsätietä.

Metsähallituksen mukaan Stora Enso ei ollut pyytänyt lupaa metsätien käyttöön ennen hakkuun aloittamista.