Etelä-Savossa yrittäjien on vaikeampi löytää työntekijöitä kuin muualla maassa.
Työvoiman saatavuus on Etelä-Savossa merkittävä kasvun este monille yrityksille, käy ilmi tänään julkaistusta pk-yritysbarometristä.
20 prosenttia vastanneista yrityksistä raportoi vaikeuksia työvoiman saamisessa, kun vastaava luku koko maassa on 12 prosenttia. Pulaa on tällä hetkellä esimerkiksi teollisuuden sähköalan osaajista.
– Työvoiman riittävyyden takaamiseksi tarvitsemme tänne kansainvälisiä osaajia kotimaisten osaajien lisäksi, Etelä-Savon yrittäjien aluejohtaja Heidi Loukiainen toteaa.
Myös Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen toivoo alueelle lisää maahanmuuttoa.
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n mukaan Suomeen on saapunut kahden viime vuoden aikana enemmän maahanmuuttajia kuin koskaan aiemmin. Maahanmuutto jakautuu kuitenkin epätasaisesti maan sisällä eikä se muuta väestönkehitystä esimerkiksi Etelä-Savossa.
Ainoastaan Uusimaa ja Varsinais-Suomi ovat keränneet maan sisäisessä muuttoliikkeestä muuttovoittoa.
Etelä-Savon työttömyysprosentti oli heinäkuun lopulla 10,8.
Kasvuodotuksissa suuret erot
15 prosenttia Etelä-Savon yrityksistä ennustaa liikevaihtonsa kasvavan seuraavan vuoden aikana, mikä on hieman yli valtakunnallisen keskiarvon. Eri kaupunkien välillä on kuitenkin suuria eroja.
Savonlinnassa 32 prosenttia yrityksistä odottaa liikevaihtonsa kasvavan, kun taas Mikkelissä liikevaihdon kasvunäkymät ovat vain 4 prosenttia. Pieksämäellä 18 prosenttia yrityksistä ennustaa liikevaihdon kasvavan.
Etelä-Savon yrittäjien Heidi Loukiainen kuitenkin toppuuttelee, ettei luvuista voi vetää liian suoria johtopäätöksiä. Kyselyn kaupunkikohtainen otanta on suhteellisen pieni ja kysely tehtiin kesällä, jolloin Savonlinnan matkailu kukoistaa.
Kysely antaa kuitenkin yrittäjien osviittaa tunnelmista eri kaupungeista.