Yrittäjä Lotta Kinnusen omistamalla salilla Varkaudessa treenattiin vielä toukokuussa muotilaji crossfitiä. Nyt Kinnusen salilla vedetään toiminnallisen harjoittelun tunteja. Mikä on muuttunut?
– Mikään muu ei ole muuttunut paitsi nimi. Täällä tehdään edelleen samanlaista treeniä, Kinnunen sanoo.
Kinnunen päätti luopua crossfitin lisenssistä, koska tuotemerkin omistava amerikkalainen yritys nosti lisenssin hintaa tämän vuoden alussa. Nyt crossfit-yrittäjän lisenssimaksu on 4 500 dollaria vuodessa eli lähes puolitoistakertainen viime vuoteen verrattuna. Summaan lisätään vielä verot.
Yrittäjä maksaa käytännössä crossfit-sanan käytöstä.
– Amerikkalainen yritys ei omista liikkeitä tai tuntisisältöjä, Kinnunen huomauttaa.
Samanlaista harjoittelua eri nimillä
Samantyyppistä treeniä on tarjolla Suomessa monilla eri nimillä, joista monet ovat englanninkielisiä. Toiminnallista harjoittelua myydään esimerkiksi cross training, functional training tai training for warriors -nimillä.
Osa nimistä on tuotemerkkejä ja osa ei. Sisältö on kuitenkin lähtökohdiltaan sama. Toiminnallisessa harjoittelussa yhdistyvät voimaharjoittelu ja hapenottokykyä parantava liikunta. Treeneissä tehdään valmentajan johdolla koko kehoa vahvistavia liikkeitä esimerkiksi painojen avulla.
Crossfit on tuotemerkeistä tunnetuin. Kymmenen viime vuoden aikana Suomeen on perustettu uusia crossfit-saleja hurjalla tahdilla. Tällä hetkellä lisenssi on noin 100 salilla.
Asiakas harrastaa crossfitiä yleensä kuukausimaksulla, jolloin treeneissä saa käydä niin usein kuin haluaa. Pääkaupunkiseudulla kuukausimaksut ovat yleisesti 100–150 euroa kuukaudessa, pienemmillä paikkakunnilla hieman alle satasen.
Lotta Kinnunen pettyi erityisesti siihen, ettei yrittäjä saanut mitään uutta crossfit-lisenssin hinnannousun vastineeksi. Amerikkalainen yritys asettaa tiukat ehdot crossfit-sanan käytölle, mutta erityistä laadunvalvontaa ei ole. Lisenssinhalitajalla pitää kuitenkin olla tietty yrityksen tarjoama maksullinen koulutus.
Silti päätös luopua crossfit-lisenssistä oli vaikea. Kyse on mielikuvista.
– Mietin, vaihdanko tässä Stockmannin Tokmanniin, Kinnunen kuvailee.
Toisaalta Kinnunen on huomannut, että crossfit-nimi saattaa myös karkottaa asiakkaita, koska lajilla on erittäin kovan ja tavoitteellisen treenin maine.
– Toiminnallinen harjoittelu on useimmille kuitenkin terveysliikuntaa. Meidän keskimääräinen asiakas on 30–50-vuotias tavallinen varkautelainen nainen.
Kinnunen lähetti asiakkailleen viestiä, kun päätti luopua lisenssistä. Hänen mukaansa nimenvaihdos ei ole vaikuttanut asiakasmääriin.
Joensuulainen yrittäjä maksaa lisenssin tuplana
Valtaosa yrittäjistä pitää edelleen crossfit-brändiä arvokkaana. Joensuulaisen CrossFit Koneistamon yrittäjä Henri Heiskanen perusti juuri toisen salin ja maksaa nyt lisenssimaksut tuplana. Lisenssi on sidottu maantieteelliseen osoitteeseen, ja jokaisesta salista täytyy maksaa uusi maksu kävijämääristä riippumatta.
– Tuotemerkistä kannattaa maksaa, koska laji on tunnettu ja moni haluaa harrastaa nimen omaan crossfitiä, Heiskanen sanoo.
Heiskasen yrityksen liikevaihdosta lisenssimaksut ovat vain pari prosenttia. Hän on laskenut, että jos crossfit-nimi tuo salille neljä uutta asiakasta kuukaudessa, sijoitus kannattaa.