Ensin vihkon sisältö vaikuttaa sattumanvaraiselta. Sitten alkaa löytyä johtolankoja: Lähes täyteen kirjoitettujen sivujen ylälaidassahan on kysymyksiä. Yhdellä sivulla puhutaan 6 A:sta – vihko liittyy siis jotenkin kouluun! Mutta mikä se tarkemmin on?
Veimme vuosituhannen vaihteen slämärin Pikku Huopalahden nuorisotalolle ja annoimme sen helsinkiläisten yläkoululaisten arvioitavaksi. Luna Kansanen, Maire Saario, Keisha Kasule, Tyler Hopper ja Leo Malm selailevat violettikantista vihkoa ja yrittävät arvata, mistä siinä on kyse. Olisiko vihko kuulunut opettajalle? Ja ehkä oppilaat ovat saaneet vastattavakseen yhden kysymyksen päivässä? Toisaalta vihko muistuttaa hieman ystäväkirjoja.
Lähelle osuu. Slämärit eli slämyt (engl. slam book) olivat ikään kuin itse tehtyjä ystäväkirjoja, joita nuoret kierrättivät keskenään, usein koulussa. Lähtökohtana oli tyypillisesti ihan tavallinen ruutuvihko. Se muuttui slämäriksi, kun vihkon omistaja kirjoitti sen sivuille kysymyksiä, joihin toivoi saavansa vastauksia. Kysymysten määrä ja sisältö vaihteli slämärin tekijän mukaan. Jotkut myös koristelivat slämynsä persoonallisiksi tarroin ja erivärisin kynin.
Kun slämäri oli valmis täytettäväksi, homma eteni näin: Kukin osallistuja kirjoitti ensimmäiselle sivulle nimensä ja piirsi sen yhteyteen valitsemansa symbolin, kuten tähden tai sydämen. Sen jälkeen hän vastasi kysymyksiin ja merkitsi jokaisen vastauksen viereen oman symbolinsa, jonka avulla slämärin omistaja ja muut täyttäjät pystyivät tunnistamaan vastaajat. Sitten oli seuraavan vuoro lisätä omat vastauksensa.
Slämärit olivat Suomessa suosittuja tiettävästi ainakin 1990-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Niissä oli helppo kysyä niitäkin asioita, joita ei kasvokkain kehdannut. Tyypillistä oli yrittää selvittää, kuka tykkää kenestäkin, ja olisiko oman ihastuksenkohteen kanssa kenties mahdollisuuksia. Suurin osa kysymyksistä käsitteli aivan arkisia asioita, kuten suosikki- ja inhokkikouluaineita, harrastuksia ja musiikkimakua.
Siinä missä ystäväkirjoja oli jo koulunsa aloittavilla, slämyt olivat esiteini- ja yläkouluikäisten juttu, arvioi historian ja arkeologian väitöskirjatutkija Essi Huuhka Turun yliopistosta. Huuhka on kirjoittanut 1990-luvun lapsuudesta ja nuoruudesta Ysärikirja-nimisen tietokirjan (Atena 2017) yhdessä Aino Tormulaisen kanssa.
Mihin slämyt oikein katosivat?
Slämyt vaihtuivat someen
Syyllinen slämärivillityksen hiipumiseen oli todennäköisesti internet, sanoo Essi Huuhka. Sen rooli nuorten elämässä kasvoi vuosituhannen alussa kohisten. Kuka tahansa pystyi helposti tekemään omat kotisivut, ja tyypillinen osa niitä oli vieraskirja, jota pystyi käyttämään samaan tarkoitukseen kuin slämyjä.
2000-luvun alussa nuoret myös liittyivät joukolla yhteisöpalvelu Irc-galleriaan, ja jakoivat siellä kuvia ja tietoja itsestään. Irc-galleriaa seurasi Facebook ja sen perässä lukemattomat muut some-palvelut.
Oli sitä hienompaa, mitä persoonallisempia ja hauskempia vastauksia slämäriin keksi.
Essi Huuhka, historian väitöskirjatutkija
Ennen somea nuoret rakensivat keskinäistä yhteisöllisyyttään kynän ja paperin välityksellä. Yhteisöllisyyden ja hauskanpidon lisäksi slämäreissä esitettiin omaa itseä, aivan kuten somessa, Huuhka sanoo. Nuoret tiedostivat, että muut lukisivat heidän vastauksensa.
– Oli sitä hienompaa, mitä persoonallisempia ja hauskempia vastauksia sinne keksi.
Fyysinen media innostaa
Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Noloin tilanne, missä olet ollut?
Kenen kanssa haluaisit alkaa? (Ei valehdella)
Pikku Huopalahden nuorisotalolla slämäri naurattaa ja hämmentää. Sen perusteella kaikki rakastivat Anssi Kelaa ja katsoivat Salattuja elämiä. Mieluiten luettiin lehtiä, joita omat vanhemmat ”lukivat joskus 80-luvulla”. Slämyssä mainitaan esimerkiksi Suosikki, Demi ja Mix.
Voisivatko nuoret kuvitella, että heidän luokassaan kiertäisi slämy? Olisi se kuulemma hauskaa. Siinä voisi kysyä vaikka lempipeleistä tai -elokuvista, kuten vanhoissakin slämyissä. Niin voisi löytää yhteisiä mielenkiinnon kohteita muiden kanssa ja ”bondata”.
Yhden osion nuoret kuitenkin jättäisivät pois. Vuoden 2002 slämyssä on pyydetty arvostelemaan muita numeroin. Sellainen on tämän päivän näkökulmasta ”ihan hirveän toksista”.
Tyler Hopperia ja Leo Malmia myös arveluttaa, menisikö vihkon sisältö turhankin levottomaksi. Jos täyttäjää pyydettäisiin piirtämään jotain, ilmestyisikö vihkoon genitaalien kuvia?
– Minusta tuntuu, että ihan samanlaista on ollut silloin, kun tämä slämäri on tehty, Maire Saario huomauttaa.
Slämärien fyysinen olomuoto joka tapauksessa innostaa. Nuoret muistelevat kaiholla ystäväkirjoja ja muita itse täytettäviä paperituotteita, joita heillä on ollut aiemmin. Sitten Saario saa idean.
– Hei, mä tuon maanantaina mun ystäväkirjan kouluun!
Oliko sinulla tai luokkakavereillasi slämyä? Voit keskustella tämän artikkelin komenttikentässä aiheesta 14.10.2024 kello 23.00:een asti.