Analyysi: Tampereen apulaispormestari teki yhden virheen, josta ei ollut paluuta

Kokoomus olisi halunnut Ilkka Sasin syrjään apulaispormestarin paikalta rikostutkinnan ajaksi. Hän ei suostunut, joten sai lähteä kokonaan.

Ilkka Sasi kaupunginvaltuuston oven ulkopuolella.
Apulaispormestari odotti valtuustosalin ulkopuolella, kun hänen asemaansa käsiteltiin maanantaina. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Sakari Muurinen poseeraa kameralle.
Sakari MuurinenYle Tampereen uutistuottaja

Tampereen ex-apulaispormestari Ilkka Sasin (kok.) poliittinen pyristely päättyi maanantaina illalla ainoaan mahdolliseen lopputulokseen.

Sasi sai potkut, koska enemmistö valtuutetuista ei enää luottanut hänen kykyynsä hoitaa tehtävää.

Kohuun liittyy kaksi ulottuvuutta.

Juridinen ulottuvuus: syytön, kunnes toisin todistetaan. Poliisi tutki Sasia koskevan rikosepäilyn ja syyttäjä katsoi, että rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.

Miksi syytön mies joutui lähtemään?

Poliittinen ulottuvuus: Niin on, miltä näyttää.

Näytti siltä, että Sasi oli lähtenyt alaikäisten naisten kanssa jatkoille hampurilaisravintolasta ja tarjonnut heille alkoholia. Syyttäjä ei nähnyt asiassa tahallisuutta, mutta rikoslaki ja poliittinen luottamus ovat eri asioita.

Ryhmä päättää

Poliittisen luottamuksen voi menettää monella tapaa, mutta yksi varmimpia on asettua oman ryhmän tahtoa vastaan.

Kokoomus olisi halunnut Sasin syrjään tehtävästään tapauksen selvittämisen ajaksi.

Sasi kieltäytyi, jonka jälkeen ei ollut kuin yksi vaihtoehto. Luottamusta arvioinut tilapäinen valiokunta ja valtuuston käsittely olivat vain käsikirjoituksen vaatimia muodollisuuksia.

Sama näytelmä nähdään tasaisin väliajoin jossain päin Suomea. Joskus yksilöt ymmärtävät tilanteensa heti ja kokousviinereitä säästyy.

Luottamushenkilöpaikat ovat ensisijaisesti puolueiden paikkoja, joihin ne voivat valita kenet haluavat ja vaihtaa henkilön tarpeen tullen.

Taustalla on suhteellinen vaalitapa, jolla luottamuspaikat viime kädessä täytetään. Yleensä vaalia ei tarvitse käydä, koska kaikki tietävät lopputuloksen. Puolueet jakavat paikat hyvässä sovussa ja toisten valintoja pääsääntöisesti kunnioitetaan. Se on kauhun tasapaino.

Suosio ei aina pelasta

Kansallisella tasolla suositut poliitikotkin joutuvat joskus valtuustoissa syrjään, jos ajautuvat epäsuosioon omassa ryhmässään.

Esimerkiksi Mikkelissä umpikujaan eri vaiheiden jälkeen ajautunut ex-kansanedustaja Satu Taavitsainen erosi itse SDP:n ryhmästä ja myöhemmin valtuusto erotti hänet kaupunginhallituksesta. Porissa taas kokoomuksen ryhmä erotti määräajaksi puolueen entisen varapuheenjohtajan ja kansanedustajan Sampsa Katajan.

Toisaalta keskinkertaisella vaalituloksella voi päästä hyville paikoille, jos omat nostavat.

Tampereella Sasi oli viime vaaleissa kokoomuksen listalla 4. Hän sai ääniä 1 224. Edellä olivat vain kaksi kansanedustajaa ja nykyinen pormestari.

Sasin tilalle valittu Jouni Markkanen oli listan 13. Ääniä 479.

Puolueet katsovat, että kaikki äänet kuuluvat niille. Näin valta on betonoitu. Kokoomus ei voinut antaa Sasin nousta ryhmää suuremmaksi. Siksi hänen oli pakko mennä.

Videolla tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Mikko Aaltonen kommentoi Sasin erottamiseen johtanutta prosessia.

Video: Marjo Alste / Yle, Matias Väänänen / Yle