Kun arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti 1930-luvulla piirsivät Olympiastadionia, kompleksin luoteiskulmaan suunniteltiin varta vasten siipirakennus kansallista Urheilumuseota varten.
Näihin tiloihin nykyään Tahto-urheilukulttuurikeskuksena tunnettu museo muutti kesken jatkosodan 1943, yhdeksän vuotta ennen olympiakisoja. Ainoastaan 2015–2020 museo, kuten muutkin stadionin toimijat, joutui lähtemään väistötiloihin.
Silloin Olympiastadion kunnostettiin valtion ja Helsingin kaupungin rahoittamassa jättiremontissa, jonka hintalapuksi tuli lopulta peräti noin 340 miljoonaa euroa. Myös Tahdon tilat laitettiin uuteen uskoon saneerauksessa, johon areenaoperaattori Stadion-säätiön mukaan upposi kymmeniä miljoonia euroja.
Täysin uuteen aikaan siirryttiin samalla myös kustannustasossa. Museon eläköitynyt johtaja Pekka Honkanen kertoo Yle Urheilulle, että aiempi vuokra oli koko lailla sama kuin kaupungin myöntämä avustus, noin 20 000 euroa vuodessa. Tahdon johtajaksi 2020 nimetty Jukka-Pekka Vuori kertoo, että se maailma on kaukaista historiaa:
– Vuonna 2023 maksoimme Tahdosta pelkästään tilavuokraa 360 000 euroa, jonka päälle tuli 75 000 euron energialasku. Kaikkiaan kiinteistökulumme olivat noin 500 000 euroa, sillä maksamme myös Helsingin ulkopuolella säilytettävän materiaalin varastoinnista.
– Jokainen varmaan ymmärtää, että yhtälö on todella haastava, kun pohjimmiltaan Tahto on kuitenkin museo eikä varsinainen liikeyritys.
Tehtävät suoraan laista
Tahto on yksi Suomen 18:sta niin sanotusta vastuualuemuseosta, mikä museolain kautta velvoittaa sitä monella tavalla esimerkiksi materiaalin määrien ja säilytyksen osalta.
Kokoelmiin kuuluu muun muassa 36 000 esinettä, 500 000 valokuvaa, 2,5 hyllykilometriä arkistoaineistoa, 30 000 kirjaa ja tuhansia lehtivuosikertoja. Näyttely-, seminaari-, myymälä- ja kirjastotilaa Tahdolla on 1 140 neliömetriä ja lisäksi erilaista yleisöltä suljettua tilaa noin tuhat neliötä.
– Maksamme kuitenkin niin sanottua markkinavuokraa kaikista neliöistä, myös niistä, joilla ei ole mahdollista tehdä tuottoa. Olemme miettineet, miten tämä vuokrataso on perusteltavissa muun muassa siitä aspektista, että tehtävistämme eli menoistamme niin suuri osa tulee suoraan museolaista, sanoo näyttelypäällikkö Kalle Rantala.
Sekä vuokranantaja Stadion-säätiö että vuokralainen Urheilumuseosäätiö ovat voittoa tavoittelemattomia instansseja.
Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen kertoo, että remontissa saneeratut vanhat tilat ja stadionin alle rakennetut uudet, jättimäiset tilat vaativat myös massiivista investointia kiinteistöhuoltoon, jotta ne pysyvät kunnossa.
Kulunut vuosi on ollut taloudellisesti areenan ennätystasoa useine jättikonsertteineen, jalkapallomaaotteluineen ja yleisurheilumaaotteluineen, mikä näkyy huikealla tavalla seuraavassa tilinpäätöksessä.
9,5 miljoonaa euroa
– Realismia on se, että kun stadionin kiinteistökulujen piti remontin jälkeen olla 5,5 miljoonaa euroa vuodessa, niin nyt toteutuma on 9,5 miljoonaa, Olympiastadionin johtaja Kuokkanen sanoo.
– Hinnannousuun liittyy yleinen hintatason nousu ja kaikkien tietämät maailmanpoliittisetkin tapahtumat. Ylläpitoon ja muihin pakollisiin kuluihin uppoava raha Stadion-säätiön täytyy kokonaan itse kerätä stadionia ja sen tiloja vuokraamalla.
Viime keväänä Urheilumuseosäätiö ja Stadion-säätiö neuvottelivat ensin mainitun aloitteesta noin 25 prosentin vuokranalennuksesta. Sopimukseen ei päästy. Jos sellainen olisi syntynyt, museo olisi ainakin osittain välttynyt henkilökuntansa lomautuksilta, joita nytkin on käynnissä.
Remonttilainaa Stadion-säätiö ei joudu lyhentämään; valtio ja kaupunki kuittasivat aikanaan koko sen piikin.
Ari Kuokkanen katsoo, ettei Stadion-säätiön vuokrataso museotiloista ole kohtuuton.
– Siihen tehtiin käytännössä uudet upeat tilat yhteiskunnan voimin. Jos tämäntasoista ja -kokoista tilaa noin keskeisellä sijainnilla lähtee Helsingistä etsimään, niin uskon meidän vuokratasomme osoittautuvan varsin edulliseksi. Vertailu remonttia edeltäneeseen aikaan ei ole minusta tässä yhteydessä hedelmällistä. Vuokrataso on jo remontin alussa sovittu, eikä vuokraa ole nostettu.
– Tahto teki 2020–22 lievää plus- tai nollatulosta samalla vuokratasolla kuin nyt. Viime vuoden miinustuloksen syyn luulisi siis löytyvän muualta kuin vuokrasta. Stadion-säätiö myös antaa Tahdolle markkinointitukea, Kuokkanen jatkaa.
Stadionjohtaja sanoo, ettei vanha toimintamalli eli museovuokran sitominen kaupungin avustukseen ollut remontin jälkeen mitenkään mahdollinen:
– Urheilumuseosäätiön tilavuokra olisi perustunut kolmannen osapuolen määrittämiin julkisiin tukiin ja olisi laskennallisesti ollut Töölössä noin 0,83 euroa per neliö.
Urheilumuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Vesa Vares myöntää Yle Urheilulle, että hallitus on antanut Tahdon johdolle tehtäväksi myös muiden, edullisempien toimitilojen kartoituksen. Johtaja Vuori kertoo, että kartoitus on tehty, mutta konkreettisemmin hän ei vielä sen tuloksista kerro.
– Onhan se erikoinen tilanne, että vuodesta 1943 saakka stadionilla toimineessa museossa tällaista edes ajatuksen tasolla joudutaan pyörittämään. Mutta kun näin valtava osa budjetista menee kiinteistökuluihin, niin onhan se varsin kestämätöntä, Vesa Vares kommentoi.
Avustuspolitiikka ihmetyttää
Tahdon budjetti on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa, joten kiinteistökuluihin uppoaa noin neljännes. Jukka-Pekka Vuori kummastelee tässä yhteydessä myös Helsingin kaupungin avustuspolitiikkaa.
– Normaalisti kunnilta tulee museoille noin 30 prosenttia budjetista, meillä neljä prosenttia. Siinä on epäkohta, joka pakottaa pohtimaan, arvotetaanko erilaisia kulttuurinaloja Helsingissä eri tavalla.
Lopuista 96 prosentista valtion osuus on 56, noin 40 000 kävijää vuodessa tavoittavan Tahdon omarahoituksen 40 prosenttia.
Vertailun vuoksi pääkaupungin suosituimmista museoista Ateneumissa vierailee vuosittain noin puoli miljoonaa kävijää, Helsingin kaupunginmuseossa, Kiasmassa, Luonnontieteellisessä museossa ja Amos Rexissä 250 000–300 000.
Stadionjohtaja Kuokkanen kertoo säätiön olevan pääasiassa varsin tyytyväinen pyhättöön rakennettujen uusien liikuntatilojen käyttöön.
– Palloiluhalli ja juoksuradat ovat erittäin buukattuja. Osaan tiloista kaivattaisiin päivisin lisää liikkujia. Kokousmaailmamme varausaste on erittäin hyvä. Liikkujia stadionilla käy nyt noin 100 000 vuodessa. Vuokralaisten maksamaan vuokraan sisältyy huolto, korjaus, kaukolämpö, vesi, jätehuolto ja perusvartiointi.
Yritystiloista pieni osa on tyhjillään, mutta jos Olympiakomitean suunnitelma muutosta stadionille jäsenjärjestöineen toteutuu, tilanne muuttuu dramaattisesti.
Olympiastadionin muita suurasiakkaita ovat esimerkiksi yleisurheilun kattojärjestö Urheiluliitto sekä Palloliitto. Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto kertoo järjestön neuvottelevan sopimuksensa tapahtuma kerrallaan.
– Onhan Olympiastadion oloissamme kallis, mutta se antaa remontoituna runsaasti toimintamahdollisuuksia. Olemme olleet sopimustemme hintatasoon suhteellisen tyytyväisiä. Kertavuokra on tietenkin kuusinumeroinen, en kuitenkaan tarkenna sitä.
Palloliitosta kritiikkiä
Palloliiton päätulonlähde ovat kotimaaottelut. Pääsihteeri Marco Casagrande myöntää, että kansallisstadion jättää kuningaslajin kruununjalokivien osalta paljon toivomisen varaa.
Hän kertoo Palloliiton aikanaan ylipäätään edustaneen näkemystä, jossa massiivisen stadionremontin sijasta olisi rakennettu kaikki kansainväliset vaatimukset täyttävä jalkapallostadion toisaalle.
– Kovimmillaan kotiottelukulumme voivat olla noin 500 000 euroa. Iso ongelma on se, että stadionin omat kaupalliset sopimukset rajoittavat merkittävästi vuokralaisen toimintaa ja Stadion-säätiö kerää niistä täyden tuoton.
Konkreettisimpina esimerkkeinä Casagrande mainitsee ravintolamyynnin ja lipunmyynnin. Ravintolamyynnistä Palloliitto ei saa mitään, ja lipunmyynti on hoidettava Stadion-säätiön kumppanin kanssa.
Toisin kuin Tahto, Palloliitto ei kartoita uutta kotipesää, sillä sellaista ei Suomesta Huuhkajille löydy. Tässä katsannossa Stadion-säätiö myy monopolituotetta.
Vuokratasosta tuli sähköjänis
Kun Jukka-Pekka Vuori aloitti 2020 Tahdon johtajana, hän johtoryhmineen ymmärsi nopeasti, että uudella vuokratasolla lappu ilmestyy luukulle, jos liiketoimintamalli ei muutu.
Näin 30 000 euron kuukausittaisesta perustilavuokrasta tuli henkilökunnalle melkoinen sähköjänis. Toiminnallista budjettia on nostettu miljoonasta kahteen. Kuluvaksi vuodeksi pelkästään erilaisia yritys- ja säätiöyhteistyökumppanuuksia myytiin lähes 600 000 eurolla, kun esimerkiksi 2021 summa oli 150 000 euroa. Ensi vuotta on toistaiseksi myyty runsaalla 300 000 eurolla.
Uusi ajattelu on tuonut museoon perusnäyttelyn rinnalle erilaisia kumppanirahoitteisia erikoisnäyttelyitä. Tämän vuoden suuri vetonaula on ollut Lauri Markkanen -erikoisnäyttely.
– Uusi strategia on vaatinut henkilöstöltä (15 ihmistä) isoa ponnistelua ja kykyä ajattelutavan muutokseen, Vuori sanoo.
Miljöö, perinteet ja museolaki huomioiden kaasupoljinta ei ole voitu bisnespuolella ihan lattian läpi painaa.
– Tyylitajun ja kohtuuden täytyy aina pysyä matkassa, näyttelypäällikkö Rantala muistuttaa.
Viime viikolla Tahto esimerkiksi järjesti Kansainvälisen olympiakomitean koordinoiman, urheilumuseoaiheisen konferenssin.
Paraikaa Tahdon tiloihin suunnitellaan lapsia ja nuoria aktivoivaa tilaa, jossa suomalaiseen urheilukulttuuriin ja -historiaan pääsee kiinni toiminnallisin metodein.
Lisää liikettä Jukka-Pekka Vuori kaipaa myös museokeskuksen seinien ulkopuolelle – se kun kanavoituisi myös museon kävijämääriin ja liiketoimintaan.
– Olympiastadionin kallista remonttia myytiin koko kansan olohuone -ajattelulla. Kyllä täällä on päivisin niin hiljaista, että siitä tavoitteesta ollaan aika kaukana. Hyviä ajatuksia ja niiden toteutuksia asiaintilan parantamiseksi kaivataan, Vuori sanoo katsellessaan Tahdon portailta stadionin autiota läntistä sivustaa.
Juttua täydennetty kello 17.25 Olympiastadionin johtajan Ari Kuokkasen kommenteilla stadionin vuokratasosta ja vuokraan kuuluvista palveluista sekä Stadion-säätiön Tahdolle maksamasta markkinointituesta.