Hollywood-elokuvissa on vanha sääntö, että jos näytetään leffan alussa pyssy, niin jossain vaiheessa sitä on käytettävä. Jossain määrin sama pätee reaalimaailmaankin: kun tarpeeksi puhutaan vain tietystä asiasta, siitä tulee vääjäämätön.
Puheet ikään kuin muovaavat maailman sen näköiseksi kuin sanotaan. Asiat, joita ennen piti kyseenalaistaa, alkavatkin yhtäkkiä näyttäytyä fysiikan laeilta, jotka ovat lähtökohta kaikelle toiminnalle.
Korona oli hyvä esimerkki. Mittasuhteiltaan tolkuttomat asiat olivat arkipäivää, koska niihin totuttiin, eikä kuplan ulkopuolella ollut kuin foliohattuja. Uusimaa saarrettiin, vapaaehtoiset eivät päässeet saattohoitolaan pitämään kuolevaa kädestä, koska tämä olisi voinut kuolla. Läheisen hautajaisiin pääsi vain pari ihmistä. Järki hoi...
Kannattaakin olla varovainen, ettei täytä maailmaa yhden asian tolkuttamisella, moisesta ei hyvää seuraa.
Media kilpailee Putinin ”hyytävällä, kierolla ja kavalalla suunnitelmalla”, jollaisia hänellä tuntuu riittävän yksi per päivä.
Sotaretoriikkakin on tästä hyvä esimerkki. Se perustuu juuri kuplautumiseen ja vaihtoehdottomuuteen. Tuntuu, että etenkin iltapäivälehdet, mutta muutkin mediat, oikein kilpailevat, kuka osaa pelotella enemmän Putinin ”hyytävällä, kierolla ja kavalalla suunnitelmalla”, jollaisia hänellä tuntuu riittävän yksi per päivä.
Meitä oikein marinoidaan sotaisilla otsikoilla: Mihin paeta jos ydinpommi räjähtää? Suomalaisten on syytä varautua suursotaan! Hyytävä skenaario: maailma voi ajautua kaaokseen! Katso, mikä on sinun sijoituspaikkasi sodassa!
Kannattaa muistaa, että suurelle osalle sijoituspaikka sodassa on pari metriä maan alla. Ydinsodan sattuessa taas kannattaa laittaa ämpäri päähän ja mennä kellariin – ei se ainakaan huonompi tapa ole selviytyä kuin mikään muukaan: pelkopornon ja uutisvälityksen raja on hämärä ja häilyvä.
Historia osoittaa, että kun hulluus pääsee valloilleen, niin sitä ei ihan äkkiä saada purkkiin takaisin.
Kun aikanaan ensimmäinen maailmansota syttyi, ihmiset hurrasivat haltioissaan sotilaille, jotka marssivat kohti rintamaa. Kaikille oli selvää, että sodasta tulee lyhyt, voitokas ja ennen kaikkea mukava. Kuusitoista miljoonaa ruumista myöhemmin hurraaminen oli vaisumpaa.
Toiseen maailmansotaan lähdettiin niin ikään monessa paikassa - Suomessakin jatkosotaan – henkselit paukkuen ja vastustajaa pilkaten, kunnes ei ollut kenelläkään (paitsi ehkä ruotsalaisilla, falleralleraa) kivaa.
Joka puolella uhotaan niin kuin somessa oltaisiin.
Tällä hetkellä maailmassa on tulipalopesäkkeitä enemmän kuin kylliksi, ja joka puolella uhotaan niin kuin somessa oltaisiin. Jopa Ruotsissa muistutettiin kansalaisia sodan mahdollisuudesta ja ohjeistettiin, kuinka sota-aikana pitää kakata.
Suomessa on varauduttu paremmin ja osataan ilman ohjeitakin.
Yhtä kaikki on havahduttu siihen, että turvallinen tila saattaa viime kädessä tarkoittaa pommisuojaa – eikä sitä, että tulee paha mieli kun näytelmässä kiroillaan.
Olennaista olisikin, että vaikka kuinka Venäjällä kenraalit vaativat gulagien palauttamista tai uhkailevat syödä milloin minkäkin pikkumaan, niin ei pidä provosoitua, ei lietsoa itseään uhoon, sitä maailmassa riittää ilmankin.
Yhtäkkiä on havahduttu siihen, että ”turvallinen tila” saattaa viime kädessä tarkoittaa pommisuojaa.
Ei se vain ihan helppoa ole. Huomaan jatkuvasti tuntevani ihan aitoa vihaa naapuria kohtaan, kun ilta toisensa jälkeen saa katsella uutiskuvia Ukrainan raunioista. Väkisin mieleen nousee historia ja tunne, että Venäjällä ei ole kertaakaan sen syntymästä saakka ollut aikakautta, jolloin se ei olisi ollut aggressiivinen. Ellei 1990-luvun alun muutamaa Jeltsinin viikkoa lasketa.
Silti: vihasta ei ole hyötyä, ei yksilön elämässä eikä yhteiskunnan. Sillä ei saavuta mitään. Venäjän tekoja ei pidä eikä tule hyväksyä, ja pahaan täytyy varautua, mutta turha kiukku lisää ainoastaan kiukkua.
Ihan sama muuten pätee työelämässä. Silloin tällöinhän itse kunkin arkea keikuttaa joku idiootti, jolle tekee mieli lähettää sapekas meili tai soittaa kiukkuinen puhelu. Ennen kuin niin tekee, on kuitenkin viisasta kysyä itseltä, saanko kiukuttelullani ystäviä, rahaa ja vaikutusvaltaa? Sen jälkeen voikin todeta, että meili kannattaa jättää lähettämättä.
Kansakunnankaan ei kannata lietsoa itseään vihaan. Se ei johda mihinkään myönteiseen. Sen sijaan turvallisuutta luovat – Naton ohella – sellaiset voittaja-asiat, joista itänaapurissa harva on kuullut: demokratia, sananvapaus ja yhteen hiileen puhaltaminen.
Tuo viimeinen muuten yhdistää symbolisestikin ääripäät: fossiilisen polttoaineen sekä tuulienergian.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on omaksikin hämmästyksekseen yllättävän sotaisa kirjailija.