Berliinin ja Pariisin välille aukeaa uusi nopea junayhteys

Joulukuusta lähtien Berliinin ja Pariisin väliä pääsee kulkemaan junalla entistä nopeammin myös päivisin.

Oranienburger strasse i dag, med TV-tornet på Alexanderplatz i bakgrunden.
Berliinistä pääsee pian Pariisiin suoralla junayhteydellä päiväsaikaan. Kuva: Tomas Jansson / Yle
  • Veikko Eromäki

Ranskan pääkaupunki Pariisin ja Saksan pääkaupunki Berliinin välille aukeaa joulukuussa entistä nopeampi suora junayhteys myös päivisin, Deutsche Bahn ja Ranskan SNCF tiedottavat.

Kyseessä on ensimmäinen suora päivällä kulkeva yhteys pääkaupunkien välillä.

Niiden välillä kulkee jo suosittu yöjuna.

Kahdeksan tuntia kestävä yhteys kulkee kaupunkien väliä päiväaikaan. Aikaisempi päiväyhteys kesti noin yhdeksän tuntia ja sisälsi kahdesta kolmeen vaihtoa. Lippujen hinnat alkavat noin 60 eurosta.

Juna kulkee kaupunkien päärautatieasemin väliä Strasbourgin, Karlsruhen ja Frankfurtin kautta.

Junayhtiöt toivovat matkan houkuttavan ihmisiä, jotka ovat aikaisemmin käyttäneet matkantekoon lentokonetta.

Yhteyden oli aika aloittaa liikennöinti jo aikaisemmin, mutta se myöhästy. Lisäksi yhteyden matka-aika on tuntia pidempi kuin mitä alun perin suunniteltiin.

Klo 10.52: Lisätty tieto, että kaupunkien välillä kulkee jo suora yöjunayhteys.