Nuoret ovat yleensä hyviä tienkäyttäjiä, arvioi Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel.
17-vuotiaat ovat voineet ajaa henkilöauton ajokortin poikkeusluvalla vuodesta 2018 lähtien.
Viime vuonna joka neljäs kaikista henkilöauto-onnettomuuksissa kuolleista ja loukkaantuneista oli 15–24-vuotias nuori. 17-vuotiaita oli osallisina onnettomuuksissa, joissa kuoli neljä sekä loukkaantui 76.
Ovatko 17-vuotiaat siis liian nuoria ajamaan autoa?
Appelin mukaan suuri osa nuorista käyttäytyy hyvin liikenteessä, mutta poikkeuksiakin on.
– Kuten kaikilla liikenteessä liikkuvilla, jotkut ajavat muita huonommin ja ovat alttiimpia riskeille. Se korostuu erityisesti nuorten keskuudessa, Appel sanoo.
Appel arvioi, että 17-vuotiaalla ja 18-vuotiaalla kuljettajalla ei ole juuri eroa. Jos kummallakaan ei ole kokemusta autolla ajamisesta, ei Appelin mukaan vuodessa suurta eroa tule.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin asiantuntija Pernilla Johansson muistuttaa, että ajokyky on hyvin yksilöllistä.
Hän uskoo myös, että poikkeusluvan saaneet ymmärtävät kuljettajina vastuunsa.
– Kun ikäpoikkeuslupaa on haettu aidosta tarpeesta, nuoret ymmärtävät pitää kiinni ajo-oikeudesta sekä mahdollisuudesta liikkua itsenäisesti, Johansson sanoo.
Mopolla ei voi ajaa Vaasaan
Yle Österbottenin haastattelemien nuorten mielestä tarvetta ajokortille kyllä on.
Närpiöläiset Kevin Karlstedt ja Daniel Schmidt saivat ajokorttinsa 17-vuotiaina. He ovat nyt täysi-ikäisiä.
– Asumme täällä maalla ja kaikki on niin kaukana. Tarvitsemme ajokortin todennäköisesti nuorempana, jotta vanhempien ei tarvitse kuskata meitä koko ajan. Ei mopolla haluta ajaa Vaasaan, Karlstedt perustelee.
Nuoret arvelevat, että ryhmäpaine ajaa nuoria ottamaan riskejä liikenteessä.
– Joskus haluaa näyttää kavereille vähän, mutta se ei ole iso juttu, Schmidt pohtii.
Opit unohtuvat nopeasti
Närpiöläisen YA Drive -autokoulun opettaja Stefan Ljung uskoo, että monet 17-vuotiaat eivät ole aivan valmiita hankkimaan ajokorttia. Myös Ljungin opissa on vuosittain paljon alaikäisiä.
– Rehellisesti sanottuna heidän pitäisi odottaa kunnes ovat 18-vuotiaita. Mutta niitäkin on, jotka ovat hieman aikuismaisempia.
Ljungin havaintojen mukaan nuoret kyllä tekevät autokoulussa, kuten sanotaan, mutta opit unohtuvat nopeasti.
– Kun he seuraavalla viikolla ajavat sivuluisulla koulun pihaan, tuntuu kuin kaikki järki olisi kadonnut, Ljung kuvailee.
Ministeriö kaavaili rajoituksia yöaikaan
Mikael Appelin havaintojen mukaan eniten onnettomuuksia nuorille tapahtuu iltaisin, öisin sekä viikonloppuisin.
Liikenne- ja viestintäministeriö valmisteli muutama vuosi sitten ajokorttilakiin muutosta, joka rajaisi 17-vuotiaiden oikeutta ajaa. Valmistelun mukaan alaikäinen ei saisi ajaa yöaikaan ja saisi kuljettaa vain yhtä matkustajaa kerrallaan.
Lakimuutos kuitenkin kaatui keväällä 2023, sillä se ei ehtinyt valmistua ennen kuin hallitus vaihtui.
Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) erityisasiantuntija Monika Mutasen mukaan ajokorttilain muutokset eivät ole juuri nyt ajankohtaisia.
Suomessa odotetaan, mitä Euroopan unionin tulevaan ajokorttidirektiiviin kirjataan. LVM:llä ei ole tarkkaa tietoa, milloin direktiivi valmistuu.
Kun direktiivi aikanaan valmistuu, myös Suomen ajokorttilakiin tulee tehdä sen mukaisia muutoksia. Mutanen arvioi, että direktiiviä tullaan soveltamaan 3–4 vuoden kuluttua sen valmistumisesta.
Euroopan komission ehdottaa direktiiviin apukuljettajamallia. Sen mukaan 17-vuotias voisi saada henkilöautokortin, mutta hänellä tulisi olla mukana apukuljettaja, kunnes hän täyttää 18 vuotta.
Apukuljettajan tulisi olla vähintään 25-vuotias henkilö, jonka ajokortti on ollut voimassa viimeiset viisi vuotta.
Ehdotuksessa esitetään myös koeaikaa uusille kuljettajille.
Juttu on osittainen käännös Yle Österbottenin toimittaja Juho Teirin artikkelista: Är 17-åringar för unga för att köra bil? Vi frågade experter och ungdomar