Argentiinalainen tuomioistuin on muun muassa Sky Newsin mukaan hyväksynyt sen, että jalkapallolegenda Diego Maradona kaivetaan ylös haudastaan.
Maradonan perhe on pyytänyt ruumiin siirtämistä uuteen hautapaikkaan turvallisuuden lisäämiseksi. Lähteiden mukaan Maradonan jälkikasvu teki haudan siirtämispyynnön toukokuussa.
Jalkapallolegendan tämänhetkinen hauta on Jardin de Bella Vistan hautausmaalla, joka sijaitsee noin 31 kilometriä Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista luoteeseen. Se on yksityinen hautausmaa, joka on tarkoitettu vain perheenjäsenille.
Uusi hautapaikka olisi Buenos Airesin keskustassa Argentiinan presidentinlinnan Casa Rosadan vieressä, ja hautarakennus tulisi olemaan yleisölle avoin.
Oikeus lisäsi, että Maradonan viiden lapsen tulisi päättää, milloin siirto tapahtuu.
Maradona muistetaan etenkin vuoden 1986 maailmanmestaruuskilpailuiden tapahtumista. Argentiina voitti tuolloin maailmanmestaruuden.
Maradona kuoli sydänkohtaukseen marraskuussa vuonna 2020.
Tutkinta kuolemasta
Argentiinan oikeusjärjestelmä alkoi The Washington Postin mukaan keskiviikkona tutkia jalkapallolegendan kuolemaan johtaneita syitä. Eri lähteiden mukaan Maradonan menehtyminen olisi johtunut lääkärien ja hoitajien hoitovirheestä. Kuolemantuottamuksesta syytetään kaikkiaan kahdeksaa hoitohenkilöstön jäsentä.
He eivät syyttäjän mukaan tehneet tarpeeksi pitääkseen Maradonaa hengissä. Syytetyt ovat toistuvasti kiistäneet syyllistyneensä väärinkäytöksiin. Jos hoitotoimien laiminlyönti pitää paikkansa, kahdeksaa hoitohenkilöä uhkaavat jopa 25 vuoden vankeustuomiot.
Tämä on vain yksi useista ratkaisemattomista kiistoista Maradonan kuolemaan liittyen. Myös jalkapallolegendan omaisuudesta sekä hänen nimensä ja kuvansa kaupallisesta käytöstä käydään edelleen oikeudellisia taisteluja.
Areenalinkki jaksosta ”Latinalainen Amerikka ja usko palloon” lisätty klo 13.40.