Espoosta kajahtaa kovaa puhetta – Westend Indiansin tavoite on ottaa ”kaupunki ja koko Suomi haltuun”

Westend Indiansin täsmähankinta Joonas Kaltiainen on valmis syrjäyttämään kasvattajaseuransa Oilersin Espoon valtaistuimelta.

Samuli Junnila kuvassa.
Espoolaisjoukkueet Oilers ja Indians kohtasivat viime keväänä F-liigan välierissä. Tänään on jälleen luvassa Espoon paikalliskohtaaminen. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures
  • Inka Henelius

Miesten F-liiga on lähtenyt käyntiin Nokian KrP:n komennossa. Viimeisten neljän vuoden aikana kaksi hopeaa ja kaksi pronssia saanut seura on voittanut kaikki viisi pelaamaansa ottelua.

Nokia nostettiin jo ennen kauden alkua yhdeksi mestarisuosikeista, mutta samoissa ennakkoarvioinneissa suosikin viittaa on soviteltu myös kahdelle espoolaisjoukkueelle, Oilersille ja Westend Indiansille.

Westend Indians on noussut vuosi vuodelta lähemmäs salibandyliigan kärkeä. Vuosi sitten Indians taipui paikallisvastustaja Oilersille välierien seitsemännessä ottelussa.

Oilers juhli kauden päätteeksi mestaruutta, mutta Indiansin paukut eivät enää välieräsarjan ulospuhalluksen jälkeen riittäneet taistelemaan pronssista, vaan mitalit menivät KrP:lle.

Joko tällä kaudella Westend Indiansin seurahistorian ensimmäinen mitali on tosiasia?

– Emme puhu pelkästä mitalista, vaan mestaruudesta. Se oli tavoitteemme jo viime kaudella, eikä sitä ole sen jälkeen muutettu. Uskon, että meille jäi aika paljon nälkää ja samalla oppia viime vuodesta, sanoo Indiansin päävalmentaja Antti Vartiainen.

Mestaruus mielessä Indiansin kokoonpanoon on myös tehty täsmähankintoja täksi kaudeksi. Näkyvin niistä lienee maalivahti Joonas Kaltiainen. Oilersissa kahta SM-hopeaa ja kahta pronssia urallaan maistanut Kaltiainen on valmis syrjäyttämään kasvattajaseuransa valtaistuimelta.

– Muuta tavoitetta ei pidä olla kuin ottaa kaupunki ja koko Suomi haltuun. Niin monta kautta on tullut jo pelattua, että vain mestaruus kelpaa, 31-vuotias Kaltiainen hymyilee.

Kaltiainen pelasi viime kauden Ruotsissa. Ehkä siitä syystä kavereilta ei ole juurikaan tullut kuittailua siitä, että hän puki täksi kaudeksi päälleen paikallisvastustajan paidan.

– Pientä kuittailua on toki tullut, mutta tässäkin joukkueessa oli monia tuttuja kavereita jo valmiiksi. Hieman se on erilaista pyöriä taas nuorten pelaajien kanssa, mutta innokkaita kavereita tästä joukkueesta löytyy ja meininki on niin sanotusti hyvä, Kaltiainen miettii.

 Joonas Kaltiainen, maalivahti Westend Indians.
Joonas Kaltiainen on Espoon Oilersin kasvatti, mutta valmis syrjäyttämään kasvattiseuransa valtaistuimelta. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Joukkueen nuorille pelaajille Kaltiainen on valmis tarjoamaan kaiken apunsa.

– Joillekin on tullut hieman yllätyksenä, että koko ajan huudan siellä maalilla jotakin. Sieltä perältä kuitenkin näkee aika hyvin koko kentän. On tärkeää, että kun kuusikkona mennään, täytyy kaikkien olla samalla sivulla pelikirjassa, Kaltiainen miettii.

Indiansin yhtenä vahvuutena pidetään tällä kaudella puolustuspäätä kokonaisuudessaan. Kaltiaisen edessä kun häärivät muun muassa Sveitsistä palannut Otto Lehkosuo, sekä TPS:stä siirtynyt Jere Niemelä. Valmentaja Vartiainen uskoo, joukkueen peli on mennyt eteenpäin kokonaisuudessaan.

– Uskon, että pallollisessa pelissä olemme parempia kuin viime vuonna ja prässipeliäkin on terävöitetty. Kaikkiaan takana on hyvä treenikesä, eikä joukkuetta ole tarvinnut paljon patistella. Fysiikkaa ja pelillisiä kulmakiviä on päästy hiomaan tehokkaasti, Vartiainen luettelee.

Tärkeintä on harjoitusten laatu, ei määrä

 Joonas Kaltiainen, maalivahti Westend Indians, Antti Vartiainen päävalmentaja Westend Indians.
Maalivahti Joonas Kaltiainen (vas.) on päävalmentaja Antti Vartiaisen täsmähankinta Westend Indiansiin. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Yhteisiä kokemuksia joukkueelle tulee alkukaudesta yllättävän paljon. Otaniemen halli on remontissa, joten joukkueen kausi alkaa peräti kuudella vierasottelulla. Ensimmäisen kerran Heimo ratsastaa kotiyleisönsä eteen lokakuun loppupuolella.

– Sopeudumme mihin tahansa. Ehkä se on ihan hyvä tähän alkukauteen, että pääsemme viettämään bussissa aikaa yhdessä, Vartiainen tuumii.

Bussireissuja puoliammattilaissarjassa riittää tälläkin kaudella kaikilla seuroilla riittävästi. Runkosarjassa pelataan 33 peliä. Monelle organisaatiolle se luo omat haasteensa.

– Meillä on suht nuori joukkue ja paljon opiskelijoita, joiden on helpompi rytmittää aamu- ja iltatreenit viikko-ohjelmaan. Työssäkäyvien pelaajien kanssa on sitten keskitytty siihen, että ei niinkään treenien määrä, vaan yksittäisten harjoitusten laatu ratkaisee, Vartiainen kertoo.

Westend Indians kohtaa perjantaina Oilersin Espoon paikallisottelussa klo 18.30 alkaen.