Maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi arvioidun Lionel Messin palkkaaminen oli MLS-seura Inter Miamilta riskisijoitus, mutta panostus lajin megatähteen on kannattanut myös taloudellisesti. ESPN uutisoi, että miamilaisseuran liiketaloudellinen tulos on moninkertaistunut.
Messi liittyi Inter Miamiin 15. heinäkuuta viime vuonna. Samana vuonna seuran liikevoitto lähes tuplaantui edelliseen vuoteen verrattuna, noin 50–60 miljoonasta dollarista 120–130 miljoonaan. Tänä vuonna seuran arvioidaan tuottavan jo 200 miljoonaa dollaria, noin 181 miljoonaa euroa.
Kasvua on syntynyt ennätyksellisen isoiksi kasvaneista sponsorisopimuksista, pääsylippujen huimasta kysynnästä ja Messi-manian kiihdyttämästä tuotemyynnistä.
– Ero on kuin yöllä ja päivällä, kun vertaamme aikaa ennen Messiä ja hänen jälkeensä. Nyt meidän toimintamme on kansainvälisellä tasolla, kommentoi Inter Miamin talousasioista vastaava Xavier Asensi ESPN:lle.
– Seuraa kohtaan on maailmanlaajuista kiinnostusta, hän korosti.
Pohjois-Amerikan ammattilaissarja MLS on ollut kansainvälisessä jalkapallossa pikkutekijä etenkin Englannin Valioliigaan sekä Italian, Espanjan ja Saksan pääsarjoihin verrattuna. Messin siirtyminen nosti MLS:n profiilia tuntuvasti ja sai tukijat liikkeelle. Inter Miami on tehnyt tällä kaudella yksitoista monivuotista sponsorisopimusta tunnettujen yhtiöiden, muun muassa Audin ja Visan, kanssa.
Messin fanipaita urheilujätin suosituin
Kannattajat ovat olleet Messin tulosta riemuissaan, ja peräti 20 000 ihmistä tuli katsomaan hänen esittelyään yleisölle tähden saavuttua Floridaan. Pääsylippujen hinnat ovat nousseet, mutta kysyntää riittää silti.
Messin nimeä kantava Inter Miamin fanipaita on ESPN:n mukaan urheiluvaatejätti Adidaksen myydyin urheilupaita kaikki lajit mukaan lukien. Kysyntää on riittänyt myös seuran muiden uusien tähtipelaajien, Luis Suarezin, Sergio Busquetsin ja Jordi Alban, paidoille.
Messin palkkaaminen maksoi Inter Miamille 150 miljoonaa dollaria, mutta vaikuttaa siltä, että se oli hintansa arvoinen sijoitus.
Keskiviikon kierroksella Messi teki kaksi maalia, kun Inter Miami kukisti Columbus Crew'n 3–2 ja voitti niin sanotun Supporters' Shield -palkinnon. Palkinnon saa runkosarjan paras joukkue.
Messin rinnalla parrasvaloihin viime vuonna noussut suomalaispelaaja Robert Taylor oli ottelussa vaihtopelaajana. MLS:n runkosarja päättyy maaottelutauon jälkeen 20. lokakuuta.