Elinkeinoministeri Rydman kehottaa palkkamallista huolestuneita hoitajia ja opettajia katsomaan Ruotsiin

Perussuomalaisten Wille Rydmanin mukaan hallituksen ajaman palkkamallin kaltainen järjestelmä on Ruotsissa johtanut esimerkiksi hoitajien palkkojen nousuun.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja elinkeinoministeri Wille Rydman keskustelivat kiivaasti hallituksen palkkamalliesityksestä illan A-talkissa.
  • Olivia Din Belle

Onko hallituksen viesti hoitajille, opettajille ja poliiseille se, että nämä pysyvät palkkakuopassa ja ettei palkkaeroja tulla kuromaan kiinni, tivaa oppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

– Viesti näille aloille on, että katsokaa Ruotsia, vastaa elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.).

Hallitus ja oppositio ovat ottaneet tällä viikolla kiivaasti yhteen pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen esittämästä niin kutsutusta palkankorotusten vientimallista. Hallituksen ehdotus aiheutti riidan myös Ylen A-Talkissa.

Rydmanin mukaan Ruotsissa ehdotetun palkkamallin kaltainen järjestelmä on johtanut juuri näiden alojen palkkojen nousemiseen.

SDP:n Tuppuraisen mukaan hallituksen lakiehdotusta ja Ruotsin järjestelmää ei voi verrata.

– Te sivuutatte sen, ettei Ruotsissa olla lailla puututtu tähän.

Ruotsissa vientimallia ei ole kirjattu lakiin.

Ruotsissa neuvottelu perustuu luottamukseen, sillä mallin omistajuus on työmarkkinaosapuolilla eikä poliitikoilla.

Ammattiliitto Vårdförbundetin mukaan sairaanhoitajat ovat saaneet vientimallin aikana palkkanormia korkeampia korotuksia. Kaikille ei ole kuitenkaan käynyt näin.

Yle selvitti helmikuussa Ruotsin mallin vaikutuksia palkkoihin.

Mihin hallituksen vientivetoinen palkkamalli johtaa? Katso koko torstain A-Talk Yle Areenasta.