Kaupunki nostaa työmailta perittäviä maksuja Helsingissä

Maksujen korotuksilla kaupunki tavoittelee työmaiden pienempää kokoa ja nopeampaa valmistumista.

Kesken jäänyt työmaa Katajanokan laiturilla.
Jatkossa Helsingin ydinkeskusta luokitellaan erilliseksi korkeimman maksuluokan alue. Kuvassa Katajanokan laiturilla oleva työmaa kuvattuna syyskuussa 2024. Kuva: Matti Myller / Yle
  • Anna Horppu

Helsingin kaupunki aikoo uudistaa työmailta perittävää maksua alkuvuonna. Uudistetun taksan on määrä tulla voimaan maaliskuussa 2025.

Katutyömaalta perittävä maksu määräytyy alueen keskeisyyden sekä työmaan keston ja koon mukaan. Kaupunki aikoo nyt nostaa maksuja tiukentamalla kriteereitä ja nostamalla päiväkohtaista taksaa.

Aiemman hinnaston mukaan esimerkiksi kaivuutyöstä perittävä päivätaksa oli korkeintaan 120 euroa. Uudistuksen jälkeen summa voi nousta ydinkeskustan alueen suurimmilla työmailla jopa 371 euroon.

Lisäksi uudistuksessa nostetaan myös käsittely- ja valvontamaksua, jotta ne vastaisivat kunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Maksujen korotuksilla kaupunki tavoittelee työmaiden pienempää kokoa ja nopeampaa valmistumista.

Kaupunki toteaa katutöiden vaikuttavat huomattavasti kivijalkayritysten toimintaan. Lisäksi poikkeusreittien on havaittu muuttavan ihmisten kulkutottumuksia pitkiksikin ajoiksi.

Syyskuussa Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevalla työmaalla tapahtui onnettomuus, kun mies putosi kaivantoon ja kuoli.