Suomen olympiakomitean hallitus päätti Olympiakomitean tiedotteen mukaan maanantaisessa kokouksessaan toimenpiteistä, joilla komiteaa ”uudistetaan voimakkaasti”.
Ensinnäkin Olympiakomitea muuttaa Olympiastadionille keväällä 2025.
– Haluamme mahdollistaa Olympiakomitealle tuoreen alun uusissa tiloissa ja ympäristössä, joka henkii Suomen kunniakasta urheiluhistoriaa. Toivomme, että Olympiastadionille rakentuu koko urheiluyhteisön uusi koti, johon liittyvät myös muut liikunta- ja urheilujärjestöt, Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kertoo.
Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto sanoo Ylelle, että muutto Olympiastadionille on kustannustehokas ratkaisu koko urheiluyhteisölle.
Tässä vaiheessa vain Olympiakomitea on vahvistanut muuttonsa, mutta on mahdollista, että se saa seuralaisia muista Pitäjänmäessä toimipaikkaansa pitävistä jäsenjärjestöistä.
Puheenjohtajavalinnat
Olympiakomitealle valitaan uusi hallitus ja puheenjohtaja syyskokouksessa 30.11. Hallitus päätti esittää vuosikokoukselle hyväksyttäväksi vuoden 2025 talous- ja toimintasuunnitelman, jonka budjetin loppusumma on noin yhdeksän miljoonaa euroa.
Keihäänheiton olympiavoittaja, Kuortaneen urheiluopiston rehtori Tapio Korjus on toistaiseksi ainoa varma nimi puheenjohtajapelissä.
Kansainvälisen hiihtoliiton varapuheenjohtaja Martti Uusitalo vahvisti Ylelle, että häntä on pyydetty mukaan kilpailuun.
Olympiakomitean hallituksen jäsen Korjus on Urheiluliiton ajama ehdokas. Suuret joukkuelajit ja Voimisteluliitto ovat liittoutuneet löytääkseen yhteisen ehdokkaan haastamaan Korjusta, mutta rekrytointityön tuloksia ei ainakaan julkisuuteen ole kerrottu.
Muutosneuvottelut
Olympiakomitean hallitus antoi toimitusjohtaja Taina Susiluodolle mandaatin käynnistää muutosneuvottelut, jotka kohdistuvat koko organisaatioon pois lukien huippu-urheiluyksikkö.
– Huippu-urheilumenestyksen turvaaminen kohti Milano-Cortinan talviolympialaisia on kärkiprioriteettimme. Pariisin olympialaisten tulos oli valtava pettymys, ja katsomme, että huippu-urheilulle on annettava rauha organisoitua ensi vuoden alussa valittavan uuden johdon kautta, Susiluoto kommentoi.
– Muutosneuvotteluilla reagoimme vaikeaan taloustilanteeseen; sekä elinkeinoelämän että urheilun sponsorimarkkinan haasteet ovat tunnetut ja syksy on ollut vaikea meidän omalle varainhankinnallemme, Susiluoto myöntää.
Susiluoto kertoo Ylelle, että vähennystarve on tässä vaiheessa ”alle 10 henkilöä”.
Strateginen uudistuminen
– Vuosi sitten käynnistettyjen selvitysten ja analyysien pohjalta etenemme kohti Olympiakomitean laajempaa uudistamista, sanoo Vapaavuori.
Hallitus päätti myös syyskokoukselle tehtävästä esityksestä koskien liikunta- ja urheiluyhteisön selvityksiä, joissa tavoitellaan liikunta- ja urheiluyhteisön yhteisen tavoitteen, roolien ja tehtävien selkeyttämistä sekä kustannustehokkuustoimenpiteitä.
Syyskokouksessa päätöksiä tehdään koskien yhteisten palveluiden keskittämistä, urheiluyhteisön yhteisen strategiatyön käynnistämistä sekä osallistavaa hallintomallia.
– Olympiakomitean täytyy tehdä kaikkensa parantaakseen toimintaansa koko suomalaisen liikunnan ja urheilun hyväksi. Tässä työssä Olympiakomitea ei voi onnistua yksin, vaan se tarvitsee tuekseen urheilijat ja valmentajat, jäsenjärjestöt, opetus- ja kulttuuriministeriön, kaupallisia yhteistyökumppaneita ja koko verkoston, Vapaavuori tuumaa.
– Uudistumisen yhteydessä on tärkeää panostaa voimakkaasti parempaan yhteistyöhön ja luottamukseen näiden tahojen kanssa. Tämä on asia, jonka tarve nousi esiin myös ministeriön toteuttamassa huippu-urheilun ulkoisessa arvioinnissa.