Helsingin Yrittäjät - järjestö kertoo Esplanadi-kokeilun vaikeuttaneen alueen yritysten toimintaa.
Helsingin keskustan Esplanadeilla päättyi tänä syksynä kaksivuotinen liikennekokeilu. Kokeilun hinta oli noin 4,2 miljoonaa euroa.
Kaupungin ympäristölautakunta käsittelee tänään tiistaina kokeilun tuloksia.
Järjestön tiedotteen mukaan alueella toimivien yritysten kokemukset kokeilusta olivat pääosin negatiivisia. Tiedotteessa kerrotaan, että alueen yritysten myynti laski lähes 60 prosentilla. Myynti kasvoi vain 16 prosentilla yrityksistä verrattuna edelliseen kesään.
Järjestö kertoo, ettei kokeilu vetänyt alueelle lisää ostavia asiakkaita eivätkä he viipyneet alueella pidempään.
Helsingin Yrittäjien toimitusjohtajan Tiina Oksalan mukaan alueen yritykset otettiin kokeiluun mukaan vain näennäisesti.
– Yritysten osallistaminen keskittyi lähinnä Esplanadeille hankittaviin uusien kalusteiden ja kasvien valintaan, kritisoi toimitusjohtaja tiedotteessa.
Pysäköinti ja huoltoliikenne vaikeutui
Helsingin Yrittäjät -järjestön mukaan liikkuminen autolla keskustassa hankaloitui ja yritysten lähistöltä poistui pysäköintipaikkoja, mikä vaikutti yrityksissä asiointiin. Lisäksi kokeilu vaikutti negatiivisesti esimerkiksi yritysten huoltoliikenteeseen.
– Alueen yritykset ovat olleet huolissaan siitä, että mielikuva sujuvasta asioinnista keskustassa on heikentynyt, eivätkä autoilevat asiakkaat enää koe olevansa tervetulleita keskustaan, sanoo toiminnanjohtaja Oksala.
Järjestö toteaa, että kuitenkin joillekin ravintola-alan yrityksille kokeilu oli terassikaudella hyödyllinen. Talvikaudella laajennettuja kävelyalueita ei voitu kuitenkaan hyödyntää.