Onko tässä Suomen seuraava tennistähti? – Oskari Paldanius on tehnyt hurjaa nousua juniorien maailmanlistalla

Oskari Paldanius pääsi kokeilemaan siipiään Helsingin ATP-haastajaturnauksessa. Tuloksena oli niukka tappio avauskierroksella.

Nuori mies katsoo kameraan.
Oskari Paldanius. Kuva: Mikko Koski / Yle
  • Sakari Lund

Suomen tenniksessä on viime vuosina ollut paljon ilon hetkiä Emil Ruusuvuoren, Otto Virtasen ja Harri Heliövaaran ansiosta. Niitä on varmasti kolmikolta tulossa jatkossakin, mutta myös seuraava sukupolvi on nousemassa jo esille.

Uuden sukupolven ykkösnimi on tällä hetkellä 17-vuotias Oskari Paldanius, joka pelasi tällä viikolla villillä kortilla Helsingin ATP-haastajaturnauksessa. Hän hävisi avauskierroksella niukasti Patrick Kaukovallalle.

Paldanius on tehnyt tänä vuonna vahvaa nousua juniorien maailmanlistalla ja hankki viime viikolla ensimmäiset miesten ATP-pisteensä Italiassa pelatussa ITF-turnauksessa, jossa hän eteni kaksinpelissä puolivälieriin ja nelinpelissä finaaliin. Miesten turnausten ja junioriturnausten väliltä löytyi eroja.

04.11.2024, Oskari Paldaniuksen treeni, talin tenniskeskus.
Oskari Paldanius pelasi Talin ATP-haastajaturnauksessa. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

– Miesten turnauksissa pelaajilla on vähän enemmän voimaa, joten syöttö tulee kovempaa, Paldanius sanoi.

Eroja on myös käytännön asioissa.

– En tuntenut turnauksessa ketään. Yleensä junioriturnauksissa tiedän suurin piirtein kaikki. Junioreissa myös pallot vaihdetaan vain, jos tulee kolmas erä. Aikuisten peleissä palloja vaihdetaan paljon useammin, joten pelattiin aika uusilla palloilla koko ajan.

Ensimmäiset ATP-pisteet eivät vielä näy tämän viikon listalla, koska pienimmistä kisoista ne päivittyvät viiveellä. Pisteet on kuitenkin hankittu.

– On se iso juttu. Ensimmäiset pisteet ovat aina ensimmäiset pisteet. Tulen muistamaan sen.

Kolme turnausvoittoa

Juniorikisoissa Paldaniuksen vuosi lähti nihkeästi liikkeelle. Käänne tapahtui touko-kesäkuun vaihteessa.

– Voitin ykköskategorian kisan Belgiassa. Siitä lähti nousukiito, Paldanius sanoi.

Kisavoittoja tuli lokakuussa kaksi lisää. Juniorien Grand Slam -kisoissa Paldanius hävisi Wimbledonissa karsinnoissa ja US Openissa pääsarjan toisella kierroksella.

Juniorien maailmanlistalla Paldanius on nyt sijalla 25. Kun listalta putsataan pois pelaajat, jotka tulevat tämän vuoden jälkeen yli-ikäisiksi junioreihin, Paldanius on yhdeksäntenä. Se tarkoittaa sitä, että hän olisi pääsemässä ensi vuonna sijoitetuksi pelaajaksi juniorien Grand Slam -kisoihin.

– Se on aivan uskomatonta, en vieläkään voi käsittää sitä, että olisin sijoitettu Grand Slameissa. Jos kukaan ei mene ohi, niin näin se on.

04.11.2024, Oskari Paldaniksen treeni, Talin tenniskeskus.
Oskari Paldanius tähtää ammattilaiseksi. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Ensi vuosi on Paldaniuksen viimeinen junioreissa. Hänen tarkoituksenaan on pelata sekä juniorikisoja että pieniä miesten ammattilaiskisoja. Se on hyvin yleinen käytäntö hyvillä junioripelaajilla, jotka ovat siirtymässä ammattilaisiksi.

– Pelaan suurimmat juniorikisat, Grand Slamit ja suurimman kategorian kisat. Tarkoitus olisi pelata myös miesten kisoja, joihin pääsen sisään juniorirankingin avulla.

Tennis ei aluksi maistunut

Paldaniuksen ja tenniksen suhde ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä.

– Minulla on kuvia, kun olin maila kädessä kolmevuotiaana, mutta varsinaisesti aloitin tenniksen 7-vuotiaana. Olin tennisleirillä ja sen jälkeen minulta kysyttiin, pidinkö siitä. Sanoin, että en.

Kotona oli kuitenkin periaate, että joku harrastus pitää olla. Oskari oli kokeillut jo muun muassa jalkapalloa, koripalloa, salibandya ja voimistelua. Tennis tuntui kuitenkin parhaalta ja siitä tuli hänen lajinsa.

– Nyt sitä tehdään jo rakkaudesta lajiin.

Paldanius sanoo vahvuuksikseen kämmenlyönnin ja syötön. Kehitettävää isokokoisella pelaajalla on eniten liikkumisessa.

– Se ei ole niin terävää kuin jollain pienemmällä kaverilla.

Tavoitteet ensi vuodelle ja siitä eteenpäin ovat selvät.

– Ensi vuonna tavoite on voittaa M15 miesten turnaus ja menestyä juniorien Grand Slameissa. Unelma on, että minusta tulee ammattilainen ja pääsisin edustamaan Suomea olympialaisissa tai Davis Cupissa.