Palkkojen yhtenäistäminen voi venyä Suomen suurimmalla hyvinvointialueella vuosilla

Alun perin harmonisoinnin piti olla valmiina Pirkanmaalla jo ensi vuoden lopulla, nyt takaraja on vuodessa 2028. Aikataulu hyväksyttiin aluehallituksessa äänestyksen jälkeen.

Hoitajat korjaa tavaroita työpäivän päätteeksi.
Kun hyvinvointialueet aloittivat, palkkojen yhtenäistämisen arvioitiin nostavan työvoimakustannuksia vajaat kuusi prosenttia lähtötilanteeseen verrattuna. Arkistokuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle
  • Heli Mansikka

Palkkojen yhtenäistäminen Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) on venymässä.

Aluehallitus hyväksyi maanantaina äänestyksen jälkeen palkkaharmonisointisuunnitelman, jossa kokonaisuuden valmistumisen takaraja on pidennetty vuoden 2028 loppuun.

Alun perin harmonisoinnin piti olla valmiina vuoden 2025 lopulla.

Palkkaharmonisaatiolla tarkoitetaan sitä, että samasta tai yhtä vaativasta työstä on maksettava samaa palkkaa. Palkan määräytymisperusteiden on lisäksi oltava yhteneväiset vaativuudeltaan samanlaisessa työssä.

Päätöksen mukaan harmonisointi toteutetaan taloudellisten ja henkilöstöresurssien salliessa mahdollisimman nopeasti.

Aluehallitus hyväksyi lisäksi yksimielisesti ponnen, jonka mukaan harmonisoinnissa otetaan mahdollisuuksien mukaan ensimmäisenä huomioon matalapalkkaiset ammattiryhmät.

Hyvinvointialue odottaa valtakunnallista palkkaratkaisua

Pirkanmaan hyvinvointialueen tuore HR-johtaja Aija Tuimala listaa useita syitä sille, että harmonisointiin tarvitaan lisäaikaa.

Hyvinvointialueen heikko talous painaa taustalla, mutta Pirkanmaalla myös lähtötilanne on monia muita alueita mutkikkaampi.

Pirhan aloittaessa sille siirtyi henkilöstöä kaikkiaan 23 eri kunnan sekä sairaanhoitopiirin palveluksesta.

Niin kunnilla kuin Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä on ollut omia palkkausjärjestelmiään, eli harmonisoitavaa on paljon.

– Osa hyvinvointialueista oli eri tilanteessa, koska niiden taustalla oli alueelliset kuntayhtymät, joissa palkkaharmonisointi oli tehty jo valmiiksi, Tuimala sanoo.

Tays ulkoa.
Pirkanmaan hyvinvointialue on Suomen suurin. Sillä on noin 20 000 työntekijää. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tuimalan mukaan tilannetta pitkittää myös se, että suurinta osaa työntekijöistä koskeva valtakunnallinen palkkausjärjestelmä on uudistumassa.

– Uudistuksista neuvotellaan parhaillaan ja tuloksia odotetaan kesään mennessä. Pirhan harmonisointi tehdään valtakunnallisten neuvottelutulosten pohjalta.

Käytännössä uudistus koskee muita kuin lääkäreitä, joiden palkkausjärjestelmä on jo uudistettu.

Tuimala toivoo, että harmonisointi saadaan valmiiksi ennen vuoden 2028 takarajaa. Kyse on myös hyvinvointialueen houkuttelevuudesta työnantajana.

– Meillä on monia houkuttelevuustekijöitä, mutta totta kai me haluttaisiin, että tämä olisi mahdollisimman pian korjattu ja kaikille tasapuolinen. Erityisesti heille, jotka ovat jo meillä töissä.

Jo vuonna 2022 ennen hyvinvointialueiden aloittamista ennustettiin, että palkkojen yhtenäistäminen tulisi olemaan kallista ja vaikeaa:

Video tehty elokuussa 2022. Video: Kai Pohjanen / Yle.