Suomen kansalainen valittiin yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneen Somalimaan presidentiksi

Abdirahman Mohamed Abdullahi laittaa äänestyslipuketta vaaliuurnaan. Vaalivirkailija heijastinliivissä ohjeistaa vieressä. Ympärillä joukko ihmisiä seuraa tilannetta.
Abdirahman Mohamed Abdullahi antoi oman äänesä Somalimaan presidentin vaaleissa 13. marraskuuta. Hänet on valittu maan presidentiksi. Kuva: Luis Tato / AFP
  • STT

Suomen kansalainen Abdirahman Mohamed Abdullahi on valittu Somalimaan presidentiksi. Asiasta kertoo Somalimaan keskusvaalilautakunta muun muassa uutistoimistojen AP:n ja Reutersin mukaan.

Abdullahi voitti viime viikolla järjestetyt vaalit selkeästi keräten yli 60 prosenttia äänistä. Hänen päävastaehdokkaansa olivat istuva presidentti Muse Bihi ja Ucid-puolueen Faysal Ali Warabe.

Asiasta kertoo myös viestipalvelu X:ssä entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed, joka toimii Suomen ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana Afrikan sarven alueella.

Somaliaan kuuluva Somalimaa on yksipuolisesti julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991.