Kouvolan johtavat päättäjät vaativat kaupunginvaltuuston jäseniltä asiallista keskustelua.
Valtuustoryhmien puheenjohtajien mielestä valtuutettujen kuuluu käyttäytyä ja ilmaista mielipiteensä asiallisesti ja toisia kunnioittavasti myös muualla kuin valtuuston kokouksissa.
Yle kysyi mielipiteitä valtuuston keskustelukulttuurista Kouvolan suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajien lisäksi myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta. Kysymykset esitettiin ryhmille, joilla on valtuustossa enemmän kuin yksi jäsen.
Ronskimmat puheet
Valtuuston puheenjohtajan Paula Werningin (sd.) mielestä keskustelu on ollut pääsääntöisesti suhteellisen hyvää.
– Toki on nähtävissä, että mitä lähemmäksi kuntavaaleja mennään, sitä ronskimmaksi keskustelun sävy voi muuttua, hän sanoo.
Myös Liisa Varjola (kesk.), Henna Hovi (sd.), sekä Ukko Bamberg (ps.) sanovat, että ensi huhtikuun kuntavaalien lähestyminen on koventanut poliitikkojen puheita.
– Täytyy toivoa, että vaalien jälkeen puolueet eivät olisi polttaneet siltoja mihinkään suuntaan eikä vaalitaistosta jäisi parantumattomia haavoja, Bamberg lisää.
Virheellinen kuva päätöksenteosta
Kouvolan suurimman valtuustoryhmän eli kokoomusryhmän Katriina Vesalan mielestä asiattoman käytöksen ja ylilyöntien nouseminen julkisuuteen antavat kouvolalaisesta päätöksentekokulttuurista virheellisen kuvan. Hänen mielestään Kouvolassa on yhteistyökykyinen valtuusto.
Alla olevassa haastattelussa Vesala kertoo lisää ajatuksiaan.
Luottamus voi vaarantua
Yle kysyi myös miltä poliitikkojen esiintymiset näyttävät heidän mielestään äänestäjille. Johtavat päättäjät pelkäävät, että yksittäisten valtuutettujen esiintyminen julkisuudessa huonossa valossa leimaa koko kaupungin päätöksenteon.
Valtuutettu on paikallisesti julkisuuden henkilö. Käytös ja puheet, jotka vaarantavat luottamuksen ja päätöksenteon, heijastuvat siihen, millaisia luottamushenkilöt ovat.
Henna Hovi, (sd.)
Jokainen luottamushenkilö vaikuttaa siihen, miten uskottavana kaupunkilaiset päätöksenteon näkevät. Harmittaa, kun Kouvolassa ryhmäpuheenjohtajien keskinäinen rakentava keskustelu ei näy ulospäin.
Ukko Bamberg, (ps.)
En haluaisi ajatella, että sillä on merkitystä ulospäin. Keskustelu on välillä kärkästä, mutta se kuuluu tähän toimintaan. Olen kuullut pahempaakin kuin mitä tällä kaudella.
Liisa Varjola, (kesk.)
Toivon, että ei tulisi mitään dramaattisia tölväisyjä. On kaikkien etu, että päätöksenteko näyttäytyy luotettavana. Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ei kuitenkaan tarvitse vaieta siksi, että politiikka näyttäisi hyvältä ulospäin.
Kaisa Spies, (vihr.)
Uskon, että voi leimata valtuustoa. Jos yksittäinen riita nousee otsikoihin, siinä on ainakin se vaara, että mielikuva asiasta tai henkilöstä vääristyy.
Tiina Hämäläinen, (kd.)
Toivon, että tällä julkisuudella on positiivinen vaikutus siihen, että ihmiset miettisivät, mitä päättäjät sanovat ja miten, ja muistaisivat myös sananvapauteen liittyvän vastuun.
Mika Byman, (vas.)
Ei anna uskottavaa kuvaa valtuustosta, jos ei pystytä sivistyneeseen asianmukaiseen keskusteluun. Epäasiallinen käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää missään.
Paula Werning, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, (sd.)
Kouvolassa on jouduttu puuttumaan valtuutettujen käyttäytymiseen myös jo vuosia sitten.
Syyskuussa 2015 kaupunki selvitti väitteitä kaupungin työntekijöihin kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Epäasialliseksi koettu käytös ja häirintä nousivat tuolloin esiin kaupunginvaltuustossa.