Pieksämäen liikunta- ja hyvinvointikeskus Bola sulki ovensa

Liikuntakeskus ei pärjännyt kaupungissa odotetulla tavalla.

Pieksämäen Bola-halli.
Bola liikunta- ja hyvinvointikeskus toimi Hiekanpään alueella. Kuva: Sari Ursin / Yle
  • Milla Asikainen

Liikunta- ja hyvinvointikeskus Bola Pieksämäki sulki ovensa viime torstaina.

Bolan palloilusalit menivät kiinni jo keväällä. Nyt sulkeutui vuorostaan kuntosali. Toimitusjohtaja Aki Lindroosin mukaan syynä toiminnan loppumiselle oli vähäinen asiakasmäärä sekä palloiluliiketoiminnan vaikeudet. Hänen mukaansa toiminta lähti jo alussa väärin liikkeelle.

– Meidän annettiin ymmärtää, että urheilutalon toiminta siirtyy meille. Varauskalenterin mukaan saimme kuitenkin vain kolmanneksen, Lindroos toteaa.

Bola Pieksämäki aloitti toimintansa vuonna 2022, kun edellinen yritys ajautui konkurssiin.

EasyFit-kuntosalilla oli sulkeutuessaan noin 300 asiakasta. Sen toiminnan loppuminen koskettaa myös noin kymmentä työntekijää.

Suurimmillaan Bola tarjosi kuntosalin ja palloilusalien lisäksi fysioterapiaa, kiipeilyä ja erilaisia hoitoja. Myös koululaiset ovat käyttäneet Bolan tiloja liikuntatunneillaan.

Myöskään urheiluseurojen ja Bola Pieksämäen taival ei alkanut vuonna 2022 ruusuisesti. Seurat valittivat vuokria liian korkeiksi. Kaupunki sopi tuolloin paikallisille seuroille hintakaton, joka pudotti tunnin kestävän hallivuokran 80 eurosta 50 euroon.