Uimahallin rakennustyöt blokkaavat suositun sisäänmenon ladulle Kouvolassa

Kouvolan kaupunki suorittaa tällä hetkellä uimahallin työmaalla pilaantuneen maa-aineksen poistoa.

Kaksi hiihtäjää ladulla, menevät eri suuntiin.
Kouvolan Urheilupuiston uimahallilta alkavat ladut kulkevat talvisin Valkealaan saakka. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Heikki Koskinen

Kouvolan uuden uimahallin rakennustyöt sulkevat tänä talvena yhden sisäänmenoreitin hiihtoladulle. Monet hiihtäjät ovat tottuneet koukkaamaan sisään kaupungin laduille Urheilupuiston uimahallin nurkalta Palomäenkadulta.

Tämän reitin ollessa kiinni hiihtäjät pääsevät liittymään ladulle keskustassa Mansikkamäen hiekkakentältä, Sammonkadun päästä sekä hyppyrimäeltä paloaseman vierestä.

Urheilupuiston uimahallilta alkavat ladut kulkevat talvella esimerkiksi Tykkimäelle ja Valkealaan saakka.

Kartassa kuvataan sitä miten Kouvolan Urheilupuiston uimahallin rakennustyömaa sulkee kulun hiihtoladulle.
Urheilupuiston ohitse kulkevan Palomäenkadun kautta ei pääse suoraan ladulle tänä talvena. Kuva: Heikki Koskinen / Yle

Pilaantunutta maata poistetaan

Kouvolan uuden uimahallin rakentaminen käynnistyi lokakuussa vanhan ulkoaltaan purkamisella.

Tällä hetkellä käynnissä on pilaantuneen maa-aineksen poisto. Maata on pilaantunut sen takia, että alueella on aikanaan ollut ampumarata.

Vuoden 2025 alussa työt siirtyvät maanrakentamiseen ja louhintatöihin. Tämän lisäksi purkajat aloittavat työnsä vanhan uimahallin sisätiloissa.

Varsinaisen uuden hallin rakennustöiden aikataulu tarkentuu, kun saaduista urakkatarjouksista tehdään päätöksiä.

Uuutta Kouvolan uimahallia varten harvennettua metsää.
Maata on pilaantunut uimahallin ympäristössä sen takia, että alueella on aikanaan ollut ampumarata. Arkistokuva työmaasta lokakuulta. Kuva: Antro Valo / Yle

Rekkaliikenne kiihtyy

Pilantuneen maa-aineksen poistaminen tarkoittaa sitä, että kuorma-autoliikenne uimahallin ympärillä on vilkasta loppuvuodesta.

Urheilupuiston vanhan uimahallin sulkeuduttua Kouvolan keskustasta katosi uimapaikan lisäksi myös hallin kuntosali. Tätä tilannetta kaupunki pyrkii lievittämään avaamalla vaihtoehtoisen salin tilapäisesti.

– Tavoitteena on, että saamme uimahallin vieressä sijaitsevan Lyseon liikuntahallin oviin sähkölukot. Tämän jälkeen kuntalaiset voivat kuntosalipääsystä maksettuaan saada koodin, jolla pääsee kuntoilemaan liikuntahallin kuntosaliin, liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen Kouvolan kaupungilta kertoo tiedotteessa.

Kouvolan uusi uimahalli avataan arviolta vuoden 2027 alkupuolella. Uusi uimahalli kokonaisuus maksaa noin 33 miljoonaa euroa. Laajennusosaan rakennetaan 50 metrin allas, joka täyttää kilpailuiden vaatimukset.