Tasavallan presidentin vierailu Jyväskylässä vaikuttaa liikenteeseen ja pysäköintiin Jyväskylän keskustassa tänään tiistaina, poliisi tiedottaa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Jyväskylän yliopistossa ja pitää ensimmäisen Martti J. Kari -muistoluennon.
Poliisi ohjaa ja valvoo presidentin kulkuetta, jonka aikana liikenteessä voi olla viivästyksiä ja pysäytyksiä Jyväskylän keskustan alueella ja lähiseuduilla. Seminaarinkadulla ja Seminaarinaukiolla on ajoneuvon pysäyttämiskielto tiistaina kello 7–17.
– Ruuhkaa voi tulla yläkaupungin alueelle, jos ja kun siellä on paljon liikennettä. Eletään ihan normaalia elämää, ei sen kummempaa ohjeistusta, komisario Jari Lindholm Sisä-Suomen poliisista toteaa.
Jyväskylän keskustassa ja Roninmäellä ovat voimassa myös tilapäiset ilmailurajoitukset aamukuudesta alkaen iltapäivään tai alkuiltaan saakka. Esimerkiksi droonin lennätys on kielletty alueilla rajoituksen aikana. Poliisi valvoo rajoitusten noudattamista.
– Jos näemme henkilön, joka lennättää droonia, siihen puututaan. Meillä on myös teknistä välineistöä sitä varten, Lindholm sanoo.
Juttua muokattu 3.12. klo 8.22: Lisätty tieto luennosta.