Suurahon rautatiesillan korjaaminen etenee Kuopiossa. Rahusenkankaalla sijaitsevalle sillalle tehtiin alkusyksystä erikoistarkastus. Tarkastuksessa tutkittiin sillan betoniosia ottamalla niistä koekappaleita.
Alustavan tiedon mukaan silta on peruskorjauskunnossa. Se on remontoitava ainakin kaiteiden ja päällysteiden osalta kokonaan.
Kuopion kaupungininsinööri Ismo Heikkinen sanoo, ettei silta ole vielä hätätapaus.
– Sillan revenneitä kaiteita korjattiin hitsaamalla, Heikkinen kertoo.
Tarkastuksen lopullinen raportti valmistuu ensi helmikuun loppuun mennessä.
Suurahon silta on lähes 70 vuotta vanha rautatiesilta. Sillan korjaaminen on venynyt, koska kaupunki ja Väylävirasto eivät ole olleet yksimielisiä peruskorjauksen maksajasta. Osapuolet ovat käyneet useamman vuoden ajan keskusteluja siitä, kenen omistuksessa silta on.
Heikkinen uskoo, että kaupunki ja Väylävirasto pääsevät nyt yhteisymmärrykseen sillan korjaamisen kustannuksien jakamisesta. Remontin jälkeen silta siirtyy kokonaan kaupungin vastuulle.
Sillan peruskorjaus alkaa aikaisintaan vuoden 2026 aikana. Heikkisen mukaan on myös mahdollista, että peruskorjaus alkaa vasta vuosien päästä.
– Täysremontti vaatii kuitenkin aikaa vievän perusteellisen suunnittelun.