Uimaliiton vuodenvaihteessa väistyvä päävalmentaja Eetu Karvonen koki melkoisen yllätyksen, kun lueskeli viime viikolla uintiaiheista Swimswam-uutissivustoa. Se osasi kertoa, että Venäjä palaa ryminällä maailman suurimpiin kuuluvan yksilöurheilumuodon arvokisanäyttämölle tällä viikolla.
Budapestissa tiistaina alkaviin lyhyen radan MM-kisoihin on ilmoitettu neutraaleina urheilijoina peräti 27 venäläistä ja viisi valkovenäläistä uimaria. Karvosen mukaan asiasta ei ollut mitään ennakkotietoa.
– Tämä tapahtui todella vähin äänin ja tuli meille aivan puskista. Itse asiallehan emme mitään voi.
Suomea edustaa Unkarissa seitsemän urheilijan joukkue.
Unkarin päämiehen, pääministeri Viktor Orbanin välit Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin tiedetään lämpimiksi ja läheisiksi. Budapestissa nähdäänkin jopa Venäjän mittavin paluu kansainväliseen huippu-urheiluun sitten helmikuun 2022 ja Ukrainan sodan alkamisen.
Pariisin olympia-altaaseen heinä-elokuussa hyppäsi vain yksi venäläinen, rintauimari Jevgeni Somov. Uinti kuuluu urheilulajeihin, joissa oma kansainvälinen kattojärjestö sallii venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisen kansainvälisiin kisoihin ilman kansallistunnuksia.
Uimaliiton puheenjohtajan Ville Riekkisen mukaan kattojärjestön eli World Aquaticsin hallitus pehmensi Venäjä-politiikkaansa Pariisin kisojen jälkeen.
– Aiemmin asetettuja, Ukrainan sodasta seuranneita kriteereitä pehmennettiin venäläisten ja valkovenäläisten osalta, mikä johti tähän tilanteeseen, Ville Riekkinen sanoo.
– Esimerkiksi Pohjolan maat, Baltian maat ja jopa Euroopan uimaliitto (World Aquaticsin maanosajärjestö) edustavat toista kantaa, mutta uinti on erittäin globaali urheilumuoto. Ukrainan sodan poliittinen ominaispaino ei ole kaikkialla maailmassa sama.
Linjausten pehmentämisestä päättäneeseen World Aquaticsin Bureauhun eli hallitukseen kuuluu 44 jäsentä, joista 12 on eurooppalaisia. Suomalaisedustusta ei ole. Venäjää edustaa vapaauintilegenda Vladimir Salnikov.
Ei kestä päivänvaloa
Uimaliiton puheenjohtaja Ville Riekkinen katsoo, ettei hallituksen menettely kestä päivänvaloa.
– Päätös ei perustu kongressin eli jäsenmaiden näkemykseen, vaan hallitus teki sen kommunikoimatta millään lailla kansallisten liittojen kanssa. Me saimme lukea asiasta mediasta.
– Menettelyä ei voi pitää asianmukaisena. Kansainvälisen urheiluyhteisön tulisi seistä Ukrainan rinnalla, ei mielistellä aggressiivista hyökkäyssotaa käyvää valtiota, sanoo Riekkinen.
Hän lisää, että joukko kattojärjestön eurooppalaisia jäsenmaita on tehnyt erillisessä kirjelmässä näkemyksensä asiasta selväksi World Aquaticsin luottamusjohdolle.
Pariisin olympiakisojen alla keskusteltiin tuimasti Kiinan uinnista ja dopingista. Kiina sai uitettua kisoihin peräti 11 uimaria, joiden nimet oli yhdistetty viime keväänä paljastuneeseen laajaan dopingvyyhtiin.
Testipelote arveluttaa
Päävalmentaja Karvonen ja puheenjohtaja Riekkinen myöntävät, että kumpaakin arveluttaa, lähteekö Venäjä lyhyen radan MM-mittelöihin tästä aspektista etumatkalta. Venäjän muutenkin huterana pidetty antidopingtyö ei pian kolme vuotta kestäneen sodan ajalta herätä suurta kansainvälistä luottamusta.
– Vähän taas mietityttää, kun tästä maasta on kyse. Täytyy toivoa, että World Aquaticsilla on asiaan joku kontrolli, Karvonen toteaa.
Ainakin World Aquaticsin riippumattoman antidopingelimen Aquatics Integrityn testaustilastojen mukaan venäläisiltä on kerätty intensiivisesti virtsaa ja verta vuoden 2024 aikana sekä kisoissa että niiden ulkopuolella.
Venäläisuimareita on viime uudenvuodenpäivän ja Suomen itsenäisyyspäivän välisenä aikana testattu tilastojen mukaan yhteensä 253 kertaa, vastaavasti esimerkiksi suomalaisia 21 kertaa.
Aquatics Integrityn asettamassa toimintakiellossa on tällä hetkellä kolme venäläisuimaria.
”Uineet kovaa koko ajan”
Vaikka venäläisten kansainvälinen kilpailutuntuma on jäänyt viime vuosina hyvin ohueksi, päävalmentaja Karvonen arvelee urheilijoiden olevan hyvässä kunnossa.
– He ovat uineet kovaa omissa kisoissaan koko ajan.
Esimerkiksi Jevgenia Tshikunova leikkasi 21. maaliskuuta 2023 Kazanissa naisten 200 metrin rintauinnin maailmanennätyksestä peräti 1,40 sekuntia, kun pysäytti kellot voimassaolevaan ME-aikaan 2.17,55.
Miesten puolella Kliment Kolesnikov on Ukrainan sodan aikana uinut ME-ajan 50 metrin selkäuinnissa sekä pitkällä että lyhyellä radalla.
Budapestissa Valko-Venäjän uimarien joukkuekoodi on NAA eli Neutral Athletes A ja Venäjän NAB eli Neutral Athletes B.