Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkoi perjantaina käsittely tapauksessa, joka liittyy niin sanottuun pedofiilin metsästykseen.
Käsittelyn aluksi oikeuden puheenjohtaja määräsi, että istunto käydään suljetuin ovin. Salassapitoa olivat pyytäneet sekä syytetyt että uhri.
Pääsyytettyä, tapahtuma-aikaan 16-vuotiasta poikaa, syytetään murhan yrityksestä.
Jutussa on myös kaksi muuta epäiltyä, jotka olivat tapahtuma-aikaan 17- ja 18-vuotiaita. Heitä syytetään avunannosta murhan yritykseen.
Iltalehti: 16-vuotias puukotti miestä
Epäillyt rikokset tapahtuivat Vantaalla elokuussa. Tapauksesta uutisoi ensin Iltalehti, minkä jälkeen myös Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti asiasta.
Iltalehden tietojen mukaan epäillyn rikoksen uhri oli hakenut verkossa seuraa alaikäisestä pojasta.
Poliisin mukaan rikoksista epäillyt nuoret olivat vastanneet seuranhakuilmoitukseen.
Iltalehden mukaan murhan yrityksestä epäilty poika meni sovitusti aikuisen miehen kotiin, jossa hän alkoi puukottaa uhria. Teko keskeytyi, kun uhri sai pojan ulos asunnostaan.
Poliisi kertoi lehdelle, että teon motiivina oli oman käden oikeus ja tarkoituksena surmata uhri.
Poliisi tuominnut ”pedofiilin metsästyksen”
Kansainvälisenä ilmiönä levinneessä niin sanotussa pedofiilin metsästyksessä on kyse siitä, että sosiaalisessa mediassa lapsiksi tekeytyvät ihmiset houkuttelevat aikuisia harrastamaan seksiä kanssaan, tarkoituksenaan paljastaa epäilty pedofiili.
Epäillyn pedofiilin kanssa sovitaan tapaaminen, jota voidaan kuvata ja video julkaista.
Ilmiöön liittyy myös pedofiiliksi epäiltyjen ihmisten henkilötietojen levittämistä ja yllyttämistä heihin kohdistuviin tekoihin. Yleensä pedofilialla tarkoitetaan aikuisen tai yli 16-vuotiaan seksuaalista kiinnostusta alle 13-vuotiaisiin lapsiin.
Poliisin mukaan Suomessa ilmiöön liittyen on kirjattu muutamia rikosilmoituksia, joista Itä-Uudenmaan poliisin tutkima tapaus on vakavin.
Poliisi on tuominnut toiminnan ja muistuttanut, että rikosten selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen ovat poliisin tehtäviä.