Taidenäyttelyt kiinnostavat nyt yleisöä ennätyksellisen paljon.
Sinebrychoffin taidemuseo on tehnyt kävijäennätyksen. Tähän mennessä museossa on käynyt jo yli sata tuhatta museovierasta.
Vuoden suosikkeja ovat olleet Veden elämää, norjalaisen taidemaalari Peder Balken sekä Venetsian renessanssimestari Jacopo Bassanon harvinaisten teosten näyttelyt.
Sinebrychoffin taidemuseon aiempi ennätys on vuodelta 2022, jolloin vierailijoita oli runsas 90 000. Museon vetonaulana oli japanilaisten puupiirrosten näyttely Kirsikkapuun alla.
Ennätys rikki myös Valokuvataiteen museossa
Suomen valokuvataiteen museolla on takanaan onnistunut vuosi.
Museossa on vieraillut yli 130 000 ihmistä, mikä on 20 000 enemmän kuin edellisenä ennätysvuonna 2023.
Valokuvataiteen museon suosikkinäyttelyitä ovat olleet muun muassa Pentti Sammallahden, Daido Moriyaman ja Tuomo Mannisen valokuvanäyttelyt.
Myös Ateneumissa iloitaan
Myös Ateneumin taidemuseossa on tehty kaikkien aikojen kävijäennätys. Viime viikolla museo uutisoi, että siellä oli vieraillut jo yli 550 000 kävijää.
Ateneumissa yleisöä on kiinnostanut etenkin lokakuussa avautunut Gothic Modern -taidenäyttely.
Tänä vuonna museot ovat iloinneet kävijäennätysten lisäksi myös uusista yleisöistä.
Sinebrychoffin taidemuseosta kerrotaan, että sen monipuolinen ohjelmisto on tavoittanut uusia kävijäryhmiä kuten nuoria perheitä. Myös Ateneumin taidemuseo on ollut nuorison suosiossa.