Metsän keskelle nousee uusi kirkko tuhannelle hengelle – vanhasta jäi jäljelle vain rauniot

Vanhan kirkon rauniot saavat jäädä paikalleen muistoksi entisestä.

Rautjärven uusi kirkko rakenteilla.
Kuva: Kare Lehtonen / Yle
  • Sirkka Haverinen
  • Elisa Paljakka

Aivan itärajan tuntumassa Rautjärvellä joulurauha särkyi pahasti tasan kaksi vuotta sitten joulupäivänä.

Kesken jumalanpalveluksen iso kirkko syttyi tuleen ja paloi lopulta maan tasalle. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei palossa kuollut tai loukkaantunut.

Rautjärven kirkko tulessa.
Tutkimuksissa selvisi, että kirkko oli sytytetty tahallaan. Kuva: Kari Luumi

Nyt uusi kirkko nousee hieman lähemmäksi järveä kuin edeltäjänsä.

Kirkon rakennustyöt ovat edenneet sisätiloihin. Erikoisuus on perinteisen alttaritaulun tilalle tuleva alttari-ikkuna, josta avautuu näkymä viereiselle järvelle, joka myös on nimeltään Rautjärvi.

Rautjärven uusi kirkko rakenteilla.
Styrox-levyjen paikalle tulee suuri ikkunalasi, joka toimii kirkon alttari-ikkunana. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Ruokolahden seurakunnan kirkkoherra Leena Haakana näkee alttari-ikkunassa suuren sanoman.

– Isosta alttari-ikkunasta näkyy Rautjärvelle. Rannalla olevissa koivuissa värit ja lehdet vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Ikkunasta voi ihastella Luojan luomistyötä, kuvailee Haakana.

Videolla Ruokolahden seurakunnan kirkkoherra Leena Haakana kertoo, miten uusi kirkko asettuu osaksi ympäröivää maisemaa.

Lähikirkko tuhannelle ihmiselle

Ruokolahden seurakunta päätti rakentaa uuden kirkon, vaikka seurakunnassa on jo kaksi kirkkoa, Ruokolahden kirkko ja Simpeleen kirkko.

Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen kirkot sijainnit kartalla.
Ruokolahden seurakunnalla on kolme kirkkoa. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Kirkkoherra Leena Haakanan mukaan kolmatta kirkkoa ei olisi tarvittu asukaslukuun ja seurakunnan jäsenmäärään nähden.

– Alusta alkaen meillä oli sellainen ajatus, että jos saamme vakuutusrahat, niin on oikein käyttää ne sitä varten mihin ne on tarkoitettu, kertoo Haakana.

Rautjärven uusi kirkko rakenteilla.
Vanhasta kirkosta jäivät jäljelle vain pääportaat, kivijalkaa ja -aitaa. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Uuden kirkon rakennustyöt on rahoitettu neljän miljoonan euron vakuutuskorvauksella, jonka seurakunta sai. Uudessa kirkkosalissa on istumapaikat sadalle hengelle.

Rautjärven palanut kirkko oli selkeästi isompi, sillä sinne mahtui peräti 1 200 henkilöä samaan aikaan.

Rakennustelineillä ympäröity Rautjärven uusi kirkko, jonka katto kohoaa jyrkästi taivasta kohti keskellä talvista maisemaa.
Rautjärven uusi kirkko on puuta, kuten edeltäjänsäkin. Kuva: Sirkka Haverinen / Yle

Leena Haakanan mukaan Rautjärven asemanseudulla tarvitaan paikka, jossa voi toimittaa kirkollisia toimituksia, kuten jumalanpalveluksia, kasteita ja vihkimisiä.

– Tämä tulee olemaan lähikirkko noin tuhannelle ihmiselle.

Muisto jää

Kirkon sytyttäjää ei koskaan saatu varmuudella selville. Teosta epäilty mies löytyi kotipihaltaan kuolleena palon syttymispäivänä.

Vanhasta kirkosta jäivät jäljelle vain pääportaat, kivijalkaa ja -aitaa.

Rautjärven vanhan kirkon rauniot.
Museoviraston toiveesta rauniot rauhoitettiin muistelupaikaksi. Kuva: Kare Lehtonen / Yle