Pohjanmaan poliisilla yli 200 tehtävää vuodenvaihteessa – ohiajavasta autosta ammuttiin ilotulite ravintolajonoon Kokkolassa

Pohjanmaan poliisi kertoo, että uusi vuosi oli tehtävämäärien perusteella tavanomaisen vilkas. Päihtymyksen vuoksi putkaan päätyi 16 henkilöä.

Sininen ilotulite räjähtää pimeällä taivaalla.
Uuden vuoden juhlistaminen ja ilotulitteiden varomaton käyttö teettivät töitä Pohjanmaan poliisilla. Kuvituskuva. Kuva: Miki Wallenius / Yle
  • Heini Holopainen

Vuoden vaihtuminen sujui Pohjanmaan poliisin alueella tavanomaisen vilkkaasti kaikissa pohjalaismaakunnissa.

Lukumääräisesti eniten tehtäviä poliisi kirjasi Vaasassa. Yhteensä tehtäviä oli uuden vuoden aattoillasta ensimmäisen päivän aamuun 244.

Esimerkiksi päihtymyksen vuoksi putkaan joutui 16 henkilöä.

Rikosperusteisia kiinniottoja tehtiin kymmenen. Niitä olivat esimerkiksi pahoinpitelyt ja ilotulitteiden käyttöön liittyvät tehtävät.

Ilotuliteita tahallaan ravintolajonoon

Ilotulitteisiin liittyviä tehtäviä oli runsaasti, Pohjanmaan poliisista kerrotaan.

Kokkolassa yhtä henkilöä epäillään pahoinpitelystä ja varomattomasta ilotulitteiden käsittelystä, sillä hän oli ilmeisesti tahallisesti ampunut ravintolajonoon ilotulitteita ohiajavasta autosta. Poliisin mukaan yksi henkilö sai tulitteesta palovamman ja toinen ainakin väliaikaisesti kuulovaurioita. Ilotulitteiden ampuja on otettu kiinni.

Esimerkiksi Vaasassa yhtä henkilöä epäillään yleisvaaran tuottamuksesta, kun hän oli käsitellyt ilotulitepataa huolimattomasti ja aiheuttanut tulipalon.

Pata oli kaatunut ja raketti oli sinkoutunut läheisen talon parvekkeelle. Siellä tulite oli sytyttänyt tuleen irtaimistoa. Asunnon haltija sai lieviä palovammoja yrittäessään taltuttaa tulta.

Lisää: Pelastuslaitosten vuodenvaihde sujui pohjalaismaakunnissa melko rauhallisesti – roskis- ja rakennuspalot työllistivät

Räjähdyssäännösten rikkominen yleensä rikosnimikkeenä

Komisario Matti Tiainen Pohjanmaan poliisista kertoo, että jos ilotulitteiden käsittelyssä epäillään rikosta, rikosnimike on yleensä räjähdyssäännösten rikkominen.

Silloin esimerkiksi alaikäisen hallusta on voitu tavata ilotulitteita tai alaikäiselle epäillään luovutetun niitä. Myös ilotulitteiden vaaraa aiheuttava käsittely päihtyneenä voi olla räjähdyssäännösten rikkomista.

Jos ilotulitteilla aiheutetaan vammoja tai omaisuusvahinkoja, rikosnimike voi olla myös jokin muu, kuten vaikka yleisvaaran tuottaminen.