Suomi on lähdössä uudenlaisella satsauksella kilpailuun pehmeästä vallasta Afrikassa.
Suomella voi nimittäin pian olla kaksi uutta kulttuuri- ja tiedeinstituuttia eri puolilla valtavaa maanosaa.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi viime vuoden lopussa niin sanotuissa joululahjarahoissa 250 000 euroa uusimpaan hankkeeseen. Raha meni yhdistykselle, joka valmistelee uuden instituutin perustamista Namibiaan, eteläiseen Afrikkaan.
Jo aiemmin viime vuonna Suomi sai ensimmäisen instituuttinsa Afrikassa. Beninissä pitkään toimineen kulttuurikeskus Villa Karon status vaihtui Suomen Länsi-Afrikan instituutiksi. Näin siitä tehtiin koko Pohjoismaiden ensimmäinen kulttuuri-instituutti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
– Suomen toimet ovat ajassa kiinni, sillä eri maiden kulttuuri-instituuttien määrä Afrikassa on kasvanut räjähdysmäisesti, sanoo tutkija Liisa Laakso.
Laakso on Pohjoismaisen Afrikka-instituutin vanhempi tutkija. Hän on seurannut tapaa, jolla vieraat valtiot ovat kilpaa perustaneet instituuttejaan Afrikkaan.
Nopeimmin on 2000-luvulla kasvanut Kiinan Konfutse-instituuttien määrä. Myös Venäjä rakentaa eri maihin omia kulttuurikeskuksiaan. Samaa tekevät Turkki ja Persianlahden maat.
Afrikassa instituutit toimivat osana kiristyvää poliittista, taloudellista ja sotilaallista kilpailua. Instituuttien kautta maat käyttävät pehmeää valtaa. Ne pyrkivät siis kulttuurisen ja tieteellisen yhteistyön avulla muokkaamaan ihmisten ja yhteiskunnan arvoja.
Euroopan unioni ja Suomi sen osana ovat halunneet esiintyä Afrikassa demokraattisten arvojen puolustajana. EU:n viestit ovat kuitenkin viime vuosina jääneet autoritaaristen maiden jalkoihin.
Suomen brändi auttaa myymään arvoja
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien tehtävä on edistää tutkijoiden ja taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta. Tiedeinstituutit tekevät myös akateemista tutkimusta ja opetusta.
Pitkä läsnäolo kohdemaissa kartuttaa luottamuspääomaa. Työssä välittyvät myös Suomen haluamat arvot – esimerkiksi Afrikan tulevalle eliitille.
– Yhteistyön mukana kulkevat suomalaisen poliittisen järjestäytymisen malli, ihmisoikeudet ja liberaalit arvot, Liisa Laakso sanoo.
Suomi on tehnyt Afrikassa pehmeää vaikuttamista ennenkin esimerkiksi kansalaisyhteiskuntaa tukemalla. Laakson mukaan Suomella ja muilla Pohjoismailla on monissa Afrikan maissa hyvä brändi, jota kannattaa hyödyntää vaikuttamistyössä. Siitä hyötyisi hänen mukaansa myös eurooppalainen yhteistyö.
Kiinan ja Venäjän kaltaisten maiden instituutit nimittäin levittävät täyttä häkää viestiä, että ne ovat vastavoima nimenomaan länsimaiden Afrikka-politiikalle, jota ne kuvaavat kolonialistiseksi.
Etenkin Venäjä on ollut taitava käyttämään siirtomaahistoriaa edukseen Afrikassa. Venäjän viestin ostaa moni niistä, jotka mieltävät Euroopan demokratiapuheet sanelemiseksi ja vaativat yhä tiukemmin siirtomaavallan jäänteiden purkamista.
Pohjoismaiden uskottavuutta tukee, että niillä ei ole Afrikassa vastaavaa valloitushistoriaa kuin monilla muilla Euroopan mailla, Laakso sanoo.
Pehmeän vaikuttamisen tehoa on vaikeampi mitata kuin vaikkapa ase- tai ulkomaankauppaa. Esimerkiksi kulttuuri-instituuttien verkoston voi kuitenkin esittää kartalla:
Kartta näyttää, missä Afrikan maissa ovat kulttuuri-instituutteineen läsnä ne kaksi maata, joilla instituutteja on eniten: Ranska ja Kiina. Mukaan on laskettu Kiinan Konfutse-instituuttien erilaiset toimipisteet ja Ranskan Institut français sekä Alliance française. Kartalla näkyy myös Suomen Länsi-Afrikan instituutti Beninin Grand-Popossa sekä Windhoekiin, Namibiaan suunnitteilla oleva uusi instituutti.
Myös Yhdysvallat levittää pehmeää valtaa Afrikassa, mutta presidentti Donald Trumpin tulevasta politiikasta ei vielä ole tietoa.
”Jos Afrikalla menee huonosti, se ei helpota Euroopan tilannetta”
Suomella on tällä hetkellä 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia eri puolilla maailmaa. Vain neljä niistä sijaitsee Euroopan ulkopuolella.
Suomessakin on kuitenkin herätty jo ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan siihen, että Afrikan geopoliittinen merkitys kasvaa.
Kuten kaikki muut, myös Suomi haluaa Afrikasta sekä uudenlaisia poliittisia kumppanuuksia että kauppaa. Edellinen, Sanna Marinin (sd.) hallitus laati Suomelle Afrikka-strategian, jossa aiottiin kaksinkertaistaa kauppa Afrikan kanssa vuoteen 2030 mennessä.
Grafiikka näyttää, miten Suomen kauppa Afrikan maiden kanssa on kehittynyt viime vuosina:
Suomi rahoittaa uusia instituutteja Afrikkaan samaan aikaan, kun nykyinen, Petteri Orpon (kok.) hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä noin miljardi euroa.
Yle pyysi tähän juttuun haastattelua tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalalta (kok.). Ministeri viestitti, että hänellä ei ole asiaan kommentoitavaa.
Muut Ylen haastattelemat tahot sanovat, että Suomessa on katsottu, että on strategisesti järkevää lisätä kulttuuri- ja tiedeyhteistyötä Euroopan ulkopuolella.
Näin sanoo myös yksi uuden Namibia-hankkeen vetäjistä, Turun yliopiston emeritusrehtori Kalervo Väänänen. Väänäsen mukaan Euroopan menestys on yhteydessä Afrikkaan.
– Jos Afrikalla menee huonosti, se ei helpota Euroopan tilannetta. Myönteinen talouskehitys Afrikassa taas avaa mahdollisuuksia, Väänänen sanoo.
Monilla Suomen korkeakouluilla on ollut jo pitkään yhteyksiä eteläisen Afrikan maihin. Väänäsen mukaan uuden Namibian-instituutin tarkoitus olisi kehittää ja laajentaa näitä suhteita.
– Painopiste olisi tieteen ja tutkimuksen soveltamisessa sellaisiin ongelmiin, joita voidaan yhdessä ratkaista. Se tarkoittaa suomalaista osaamista ja teknologiaa, Väänänen sanoo.
Namibialla on kova pyrkimys vihreän vedyn suurvallaksi, ja maahan on luvassa suuria eurooppalaisia investointeja uusiutuvaan energiaan.
Olisiko Suomen uuden instituutin tavoitteena ennen kaikkea edistää suomalaisten yritysten mahdollisuuksia?
Hankkeen täytyy olla suomalaisille plusmerkkinen, Väänänen vastaa. Hänen mukaansa tavoitteena on samalla koulutustason nousu ja elämänlaadun koheneminen eteläisen Afrikan maissa.
Läheinen yhteistyö yliopistojen kanssa on joka tapauksessa järkevää, sanoo tutkija Liisa Laakso.
Juuri niin toimivat myös autoritaariset valtiot. Esimerkiksi Kiinan instituutit sijaitsevat nimenomaan yliopistojen kampuksilla, jolloin ne pääsevät suoraan vaikuttamaan tulevaisuuden eliitin koulutukseen.
Suomelle historia voi olla myös rasite
Uuden eteläisen Afrikan instituutin sijaintipaikaksi kaavaillaan Namibiaa osin siksi, että maa on poliittisesti vakaa ja korruptio on verrattain pientä.
Toinen syy on pitkä yhteinen historia. Suomalaiset lähetystyöntekijät toimivat Namibiassa 1870-luvulta alkaen. 1900-luvun jälkipuoliskolla Suomi tuki Namibian itsenäistymistä, jota Martti Ahtisaarikin oli YK:n edustajana neuvottelemassa. Itsenäistyneen Namibian silmäätekevistä moni oli opiskellut Suomessa.
Namibian nuoremmille sukupolville Suomi ei välttämättä sano paljoakaan. Kalervo Väänäsen mukaan Suomi-kuva Namibiassa on silti yhä melkein nolostuttavan positiivinen.
– Jos ajatellaan yhteyksien ja kauppasuhteiden kehittämistä, läsnäoloa kannattaa lisätä siellä, missä yleensä ajatellaan meistä myönteisesti, sanoo Väänänen.
Pitkä historia Namibiassa voi olla Suomelle myös rasite, kun autoritaariset maat pitävät Afrikassa esillä eurooppalaisten kolonialismia.
Vaikka Suomella ei siirtomaita ollutkaan, uudemman tutkimuksen mukaan myös lähetystyössä Namibiassa oli kolonialistisia piirteitä. Se syrjäytti Pohjois-Namibiassa paikallista kulttuuria.
Kalervo Väänäsen mukaan Namibian-instituuttia valmistelleille on ollut selvää, että aihe tulee vastaan. Siksi uusi instituutti täytyy perustaa hyvässä yhteistyössä namibialaisten toimijoiden kanssa, hän sanoo.
– Historian kanssa on elettävä, olipa se hyvää tai huonoa.