Kannonkoskelle kaavaillaan Vuorijärvien tuulivoimaloiden lisäksi nyt myös toista tuulivoimala-aluetta.
Kotimainen energia-alan yhtiö Enersense on jättänyt joulukuun puolivälissä Kannonkosken kunnalle voimala-alueesta kaavoitusesityksen. Yhtiö on yhä itsenäinen, mutta sen tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitystoiminta myydään Fortumille.
Kaavoitusesitys sisältää alle 10 tuulimyllyn rakentamisen Pudasmäen alueelle. Alue sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Kannonkosken taajamasta itään.
Kannonkosken kunnanjohtaja Markku Rautiainen kertoo, että kunnanhallitus käsittelee kaavoitusesitystä helmikuussa.
Vuorijärvien tuulivoimakaavasta päätös lähikuukausina
Vuorijärvien tuulivoima-alueen kaavoitus on sen sijaan jo pitkällä. Vuodesta 2019 vireillä ollut kaava on edennyt ehdotusvaiheeseen.
Rautiaisen mukaan kunnanhallitus käsittelee kaavaehdotusta ensi maanantaina. Jos asia etenee, niin kunnanvaltuusto päättänee tuulivoimalat mahdollistavasta kaavasta huhti–toukokuussa.
ABO Wind (ABO Energy) rakentaisi Kannonkoskelle enintään 35 tuulivoimalaa. Kaavaluonnoksessa oli vielä yli 40 voimalaa, mutta määrää vähennettiin luontoarvojen ja naapurikuntien kaavojen vuoksi.
Vuorijärvien tuulivoimaloista järjestetään Kannonkosken koululla helmikuun alussa yleisötilaisuus. Ennen lopullista päätöksentekoa kuntalaisille tehdään myös mielipidekysely. Kunnassa on noin 1 200 asukasta.
– Kysely käynnistetään yleisötilaisuudessa. Kysely koskee näillä näkymin vain kuntalaisia, ei vapaa-ajan asukkaita. Päättäjät saavat kyselystä osviittaa, mikä on kuntalaisten tahto tuulivoimaloista, kuvailee Rautiainen.
Rautiainen toteaa, että tunnelma tuulivoimalakysymyksessä tiivistyy lopullisen päätöksen lähestyessä.
– Tiedän, että hankkeella on puolestapuhujia ja vastustajia. Asia on ollut jo yli viisi vuotta vireillä, että näkemykset alkaa olla valmiina.
Korjattu 22.1.2025 kello 8:54 Jutussa luki virheellisesti, että Enersense on osa Fortumia. Enersense on kuitenkin edelleen oma yhtiönsä. Sen tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoiminta myydään Fortumille.