CIA:n johtaja John Ratcliffe on harvinainen selviytyjä Trumpin ensimmäiseltä kaudelta

Keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajaksi valittu John Ratcliffe on poikkeus Trumpin valintojen joukossa, sillä hän kuului Trumpin lähipiiriin jo ensimmäisellä presidenttikaudella. Useimmat muut luottohenkilönsä Trump sysäsi nopeasti syrjään.

Presidentti Donald Trump valitsi John Ratcliffen CIA:n uudeksi johtajaksi.
  • Mika Mäkeläinen

Viime kerralla John Ratcliffe hoiti kansallisen tiedustelujohtajan tehtävää, joten osaamisaluekin on suunnilleen sama. Lähes moitteettomasti hoitamansa viran ansiosta demokraateilla ei ollut syytä vastustaa hänen uutta nimitystään.

Ratcliffe on kerännyt kehuja yli puoluerajojen. Demokraatteja on närästänyt lähinnä se, että jotkut epäilevät Ratcliffen julkistaneen tiedusteluasiakirjoja viime pestinsä aikana valikoidusti sen mukaan, mistä olisi Donald Trumpille poliittista hyötyä.

Trump on suhtautunut sapekkaasti Yhdysvaltain tiedustelujärjestöihin siitä lähtien kun CIA vuonna 2016 arvioi, että Venäjä sekaantui Yhdysvaltain presidentinvaaleihin edistääkseen Trumpin vaalivoittoa.

Senaatin tiedusteluvaliokunnan kuulemisessa viime viikon keskiviikkona Ratcliffe lupasi, ettei hän erota CIA:n työntekijöitä poliittisen kannan perusteella. Tästä Trump voi olla toista mieltä, mutta Ratcliffe vakuutti pysyvänsä tiukkana presidentille.

Havanna-syndrooma tutkintaan

Ratcliffen sijaan senaattorit ovat olleet tyytymättömiä CIA:n kyvyttömyyteen ennustaa viime aikojen geopoliittisia käänteitä kuten Hamasin terrori-iskua Israeliin ja Syyrian hallinnon nopeaa kaatumista. Niinpä Ratcliffe lupasi uudistaa tiedustelupalvelua perusteellisesti ja parantaa sen käyttämää teknologiaa. Ratcliffen komennossa CIA tulee ottamaan aiempaa suurempia riskejä.

Kuten Trumpin muutkin turvallisuuspoliittiset vaikuttajat, Ratcliffe haluaa Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikan keskittyvän aiempaa enemmän Kiinan uhan torjumiseen.

Ratcliffen johtamana CIA aikoo tutkia uudelleen myös koronaviruspandemian syntyä sekä niin sanottua Havanna-syndroomaa, jolla viitataan Yhdysvaltain diplomaattien ja tiedusteluvirkailijoiden kokemiin mystisiin oireisiin ulkomailla.

59-vuotias Ratcliffe on syntynyt Chicagon lähellä Illinois’ssa. Ennen valtakunnantason tiedustelutehtäviä hän työskenteli muun muassa juristina, kaupunginjohtajana ja edustajainhuoneen jäsenenä Texasin osavaltiosta.