Tilanne on hirveä, sanoo Pelastakaa lasten maajohtaja – tästä Kongon konfliktissa on kyse

Tuhannet ihmiset pakenevat taisteluiden tieltä Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa. Konfliktia ruokkivat kansanryhmien väliset jännitteet ja luonnon­rikkaudet.

Kapinallisryhmittymä M23 väitti eilen maanantaina saaneensa Goman kaupungin hallintaansa. Ihmiset pakenevat taisteluita.
  • Eeva Eronen

NAIROBI, KENIA Tilanne Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa Gomassa on sekava ja hirvittävä, kuvaa Pelastakaa lapset -järjestön maajohtaja Greg Ramm.

Nopeasti edennyt kapinallisryhmittymä M23 väitti eilen maanantaina saaneensa Goman kaupungin hallintaansa. Tuhannet ihmiset pakenivat, ja kaupungin sairaalat kertoivat eilen hoitavansa satoja haavoittuneita. Uutistoimisto AFP:n mukaan ainakin 17 ihmistä on kuollut.

– Saatamme kuulla, että jokin naapurusto on rauhallinen. Mutta vähän myöhemmin kerrotaankin taisteluista ja tykistötulesta, Ramm sanoi maanantaina järjestön tiedotustilaisuudessa.

Useiden Goman alueiden asukkaat ovat kertoneet ammuskelusta ja kovista räjähdyksistä vielä tiistaiaamuna, uutistoimisto Reuters kertoo.

Taistelun ääniä on kuultu etenkin lähellä lentokenttää, joka on yhä YK:n rauhanturvaajien ja hallituksen joukkojen hallussa. On epäselvää, kuinka suuri osa muusta kaupungista on yhä armeijan hallinnassa.

Rammin mukaan ongelma on, että Gomassa olevilla ei ole turvallista paikkaa, johon paeta, ja tilanteet muuttuvat nopeasti.

– Tänä aamuna pommi osui toimistoomme. Onneksi kukaan ei haavoittunut. Olimme evakuoineet toimiston. Mutta tämä on monin tavoin sattumanvaraista, eikä turvallista paikkaa ole, Ramm kertoi.

Punainen Risti varoitti tänään tiistaina Gomassa sijaitsevan biolääketieteellisen laboratorion tilanteesta. Järjestön mukaan taistelut voivat johtaa siihen, että esimerkiksi ebolanäytteitä voisi päästä leviämään, AFP kertoo.

En medlem av den väpnade gruppen M23 går tillsammans med invånarna på en gata i Goma den 27 januari 2025.
M23-ryhmän jäsen kuvattiin eilen maanantaina Gomassa. Kuva: Lehtikuva

Arviot Goman asukasluvusta vaihtelevat miljoonasta kolmeen miljoonaan. Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan runsas puolet Kongon demokraattisen tasavallan asukkaista on lapsia. Järjestö arvioi, että Gomassa olisi yli 1,5 miljoonaa lasta.

Taistelut kapinallisryhmittymä M23:n ja Kongon demokraattisen tasavallan armeijan välillä ovat kiihtyneet vuoden alusta lähtien. YK arvioi, että yli 400 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa tammikuun aikana.

Laajemmassa mittakaavassa taistelut alueella pahenivat jo vajaa vuosi sitten.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on 6,5 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet maan sisäisiksi pakolaisiksi, YK arvioi. Heistä liki kolme miljoonaa on itäisessä Pohjois-Kivun maakunnassa.

M23 sanoo suojelevansa tutsivähemmistöä

Goman kaupungin saavuttanut M23 on tutsien kansanryhmän johtama kapinallisryhmittymä. Ryhmä sanoo suojelevansa tutsivähemmistöä Kongon demokraattisen tasavallan hallitukselta ja toisen kansanryhmän, hutujen joukoilta.

YK ja Kongon demokraattinen tasavalta uskovat, että naapurimaa Ruanda tukee kapinallisia. Ruanda ei ole tätä myöntänyt. Yhdysvallat, Britannia ja Ranska sanoivat sunnuntaina YK:n turvallisuusneuvostossa tuomitsevansa Ruandan tuen M23:lle.

YK:n pääsihteeri António Guterres on vaatinut Ruandan joukkoja vetäytymään Kongosta. Eilen maanantaina YK:n rauhanturvaoperaatioita johtava Jean-Pierre Lacroix sanoi olevan täysin selvää, että Gomassa on ruandalaisia joukkoja tukemassa M23-ryhmää.

Reuters kertoo, että osa Goman asukkaista otti M23-joukot vastaan suosionosoituksin. Reutersin haastattelemat gomalaiset arvioivat, että lämmin vastaanotto johtui itsesuojelusta.

Vuosikymmenien konflikti

Konfliktit ovat repineet liki 30 vuoden ajan Kongon demokraattisen tasavallan itäosaa. Maan välit naapuriin Ruandaan ovat olleet hankalat vuosikymmeniä.

Vuodesta 1996 lähtien Kongon itäosan konflikteissa on kuollut noin kuusi miljoonaa ihmistä.

Merkittävä syy konfliktiin ovat kansanryhmien väliset jännitteet. Vuonna 1994 ne kärjistyivät Ruandassa kansamurhaan. Kansanmurhassa tapettiin kolmessa kuukaudessa 800 000 ihmistä. Tappajat olivat hutuja ja uhrit pääosin tutsivähemmistöä, mutta myös maltillisia hutuja.

Hutuja pakeni Kongon demokraattisen tasavallan itäosiin. Siellä toimii yhä huturyhmittymä FDLR, Ruandan demokraattinen vapautusliike.

Kartta, jossa Kongon demokraattinen tasavalta, sen naapurimaat ja Goman kaupunki merkittynä.
Kuva: Markus Heikkilä / Yle

Ruandan tutsipresidentti Paul Kagame pitää Kongossa olevia hutuja mahdollisena uhkana, kuvaa ulkoministeriön Afrikan, Lähi-idän ja ja Latinalaisen Amerikan osastopäällikkö Anna-Kaisa Heikkinen. Hän seurasi Ruandaa tarkemmin työskennellessään aiemmin suurlähettiläänä Mosambikissa.

– FDLR on itsekin ilmoittanut, että he pyrkivät vaikuttamaan Ruandan sisäiseen tilanteeseen, jopa vallankaappauksen kautta, Heikkinen kertoo.

Kagame tahtoo pitää hutukumoukselliset loitolla. Siinä hän on hyödyntänyt M23-ryhmää.

Heikkinen muistuttaa, ettei Kongon demokraattinen tasavaltakaan ole syytön tilanteeseen.

Toinen iso syy konfliktiin ovat alueen luonnonvarat, esimerkiksi timantit ja maametallit, ja kilpailu niiden hallinnasta.

YK-raportin mukaan M23 on saanut Kongon itäosissa haltuunsa useita tärkeimmistä kaivoksista, joista louhitaan tinaa, volframia ja tantaalia. Raportin mukaan M23 vie mineraaleja Ruandaan ja naamioi ne ruandalaiseksi tuotannoksi.

Lisäksi levottomuuksia ruokkii Ruandan kokoaan suurempi kansainvälinen rooli.

– Ruanda on Kagamen erittäin taitavalla politiikalla luonut ympärilleen erilaisia riippuvuussuhteita, Heikkinen sanoo.

Tämäkin on luonut erilaisia jännitteitä eteläiseen Afrikkaan.

Mies sotilasasussa penko reppua kadulla. Vieressä maassa on kasa aseita.
Ruandalainen sotilas tutki Kongon demokraattisen tasavallan armeijan antautuneilta sotilailta otettuja aseita Ruandassa maanantaina. Kuva: MOISE NIYONZIMA/EPA-EFE

Keskustelut tilanteen rauhoittamiseksi käynnissä

Ulkovallat ovat yrittäneet saada tilannetta rauhoittumaan. Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa keskusteli eilen maanantaina puhelimessa Ruandan Kagamen kanssa. Konfliktissa kuoli viime viikolla yhdeksän eteläafrikkalaista rauhanturvaajaa. Tänään tiistaina kerrottiin vielä neljän eteläafrikkalaisen sotilaan kuolemasta.

Uutistoimistot kertovat, että presidentit olivat yhtä mieltä aselevon pikaisesta tarpeesta ja siitä, että osapuolien pitää palata rauhanneuvotteluihin.

Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio taas puhui maanantaina puhelimessa Kongon demokraattisen tasavallan presidentin Felix Tshisekedin kanssa. Rubio tuomitsi Ruandan tukeman hyökkäyksen Gomaan.

Yhdysvallat on perinteisesti ollut kiinnostunut Kongon demokraattisesta tasavallasta etenkin turvallisuuskysymysten ja raaka-aineiden saannin takia.

Tänään tiistaina tilannetta puimaan kokoontuvat sekä YK:n turvallisuusneuvosto että Afrikan Unionin rauha- ja turvallisuusneuvosto.

Kenian presidentti William Ruto taas kertoi eilen maanantaina, että Ruandan ja Kongon johtajat osallistuvat huomenna keskiviikkona kriisikokoukseen.

YK on varoittanut alueellisen konfliktin vaarasta.