Business Finlandin rahoitus toi Lappiin vain muruja isosta potista

Lappiin myönnettiin viime vuonna innovaatiorahoitusta kuudelle organisaatiolle ja seitsemälle eri rahoitusprojektille.

Sokli Oy:n tukikohta viitta Savukosken Soklissa.
Savukoskella sijaitseva Sokli Oy oli yksi innovaatiorahoituksen saaneista yrityksistä. Kuva: Juuso Stoor / Yle
  • Karoliina Kotala

Business Finland myönsi viime vuonna Lappiin innovaatiorahoitusta yhteensä 5,2 miljoonaa euroa. Rahoitus myönnettiin kaikkiaan kuudelle organisaatiolle.

Eniten innovaatiorahoitusta saaneet yritykset Lapissa olivat pääasiassa kaivos- ja teollisuusyrityksiä.

Eniten rahoitusta eli reilut 2,1 miljoonaa euroa myönnettiin Outokumpu Stainlessille, vajaat 1,3 miljoonaa euroa Soklille, 1,2 miljoonaa euroa Arctic Drilling Companylle, reilut 280 000 euroa Tapojärvelle, reilut 226 000 euroa Lappset Groupille ja 60 000 euroa Ketomo Foodille.

Vaikka suurista summista puhutaankin, on kyse vain murusista, sillä kaikkiaan Business Finlandin vuonna 2024 myöntämä rahoitus oli 611 miljoonaa euroa. Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala iloitsee silti saadusta rahoituksesta.

– Kyseessä on hyvä summa ja on kerta kaikkiaan hienoa, että lappilaiset yritykset näyttävät pääsevän enenevissä määrin Business Finlandin tietoisuuteen. Nämä tukea saaneet yritykset keskittyvät näköjään pääasiassa kaivostoimintaan, toivottavasti se rohkaisee muitakin samalla alalla olevia, Ansala kommentoi.

Matkailuala ei edustettuna

Vuonna 2023 Lappiin myönnetty innovaatiorahoituksen kokonaissumma oli noin 3,5 miljoonaa euroa. Lapin kauppakamarin kehityksen, kasvun ja kansainvälisyyden asiantuntija Antti Eteläaho näkee positiivisena, että suunta on myönnetyn rahoituksen määrässä ylöspäin.

– Voisihan tuo viimevuotinen summa enemmänkin olla, mutta ainakin suunta on nouseva ja se on positiivista. Vaikka Lapin saama osuus kokonaispotista on vähäinen, niin vielä pari kolme vuotta sitten Lappi jäi alle miljoonan ja oli heikoin maakunta innovaatiorahoituksen osalta. Siitä on tultu eteenpäin, Eteläaho pohtii.

Vaikka matkailulla on iso merkitys Lapissa, ei ala ole edustettuna innovaatiorahoituksia haettaessa. Eteläahon mukaan matkailu olisi kyllä kasvuala.

– Vaikka Lapin matkailusta paljon puhutaankin, on toinen kysymys löytyykö matkailun parista siihen sopivia yrityksiä, jotka ovat vaadittavaa kokoluokkaa tai valmiita tekemään sellaisia innovaatioita, jotka olisivat rahoitusehtojen mukaisia.