Pirkanmaan reuna-alueilta tuotiin kitkeriä terveisiä päättäjille, kun hyvinvointialueen edustajat tapasivat ensihoidon osana toimivia ensivasteen edustajia keskustelutilaisuudessa torstaina.
Pirkanmaan hyvinvointialue suunnitteli luopuvansa ensivasteen lääkkeistä säästöjen takia helmikuusta alkaen. Muutos aiheutti suuren vastalausevyöryn. Siksi asia on päätetty jättää pöydälle ainakin maaliskuun puoliväliin saakka.
– Mikä se ihmisarvon hinta sitten on, Kylmäkosken VPK:n ensivastevastaava Marko Lindfors pohtii.
Käytännössä uudistus tarkoittaisi, että esimerkiksi ensimmäiseksi hälytyspaikalle saapunut paikallinen VPK ei voisi jatkossa auttaa hätätilanteessa potilaita lääkkeillä.
Tähän saakka ensivasteyksiköissä on ollut käytössä useimmiten vakavissa allergisissa reaktioissa käytettävä Epipen-lääkekynä, hengitettävä kipulääke ja lääkinnällinen happi.
– Se on tuonne syrjäalueille todella hyvä apu, Itä-Ikaalisten VPK:n päällikkö Kalervo Lampinen kommentoi.
Nyt asiassa otettiin siis aikalisä.
– Kuulemme VPK-henkilöstöä ja heidän näkemyksiään ennen kuin teemme lopullisia ratkaisuja, kertoo Pirhan ensihoitopalveluiden päällikkö Anssi Aunola.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tekemän analyysin perusteella Pirkanmaalla ensivaste saapuu potilaan luo keskimäärin noin minuutti ensihoitoyksikön jälkeen.
Noin kolmanneksella tehtävistä ensivaste kohtaa potilaan ennen ensihoitoyksikköä.
”Uskon, että jonkinlainen ratkaisu saadaan”
Ensivasteyksiköiden lääke- ja lääkehappihoidon muutoksesta järjestettiin keskustelutilaisuus Tampereella torstaina. Kutsuttuina olivat Pirkanmaan hyvinvointialueella ensivastetoiminnassa mukana olevat tahot.
Tilaisuus kesti kaksi tuntia lähes täydessä auditoriossa. Anssi Aunolan mukaan keskustelu oli rakentavaa ja asiallista. Nyt sopimuspalokuntalaisilla on muutama viikko aikaa antaa kirjallista palautetta ja kehitysideoita muuhunkin toimintaan.
Pirhan suunnitelmien tultua julki ylilääkäri Sanna Hoppu kertoi, että muutos on herättänyt todella paljon keskustelua. Suurin osa puolusti juuri niiden paikkakuntien varautumista, joissa välimatka lähimpään ensihoitoyksikköön on pitkä.
Sekä Kalervo Lampinen että Marko Lindfors vetosivat kumpikin lääkkeiden säilymisen puolesta ensivastetoiminnassa.
– Uskon, että jonkinlainen ratkaisu saadaan. Onko se sitten, että perutaan koko juttu vai niin, että osa lääkkeistä säilyisi, Lindfors sanoo.
Lampinen toivoo, että Pirha muuttaa kantaansa niin, että ensivasteella säilyisi ainakin happi, Epipen ja nitrosuihke.