Ilmajoen Ahonkylä jatkaa kasvuaan, ja kohta sinne saattaa nousta jo ensimmäinen kerrostalokin

Ahonkylä on Ilmajoen voimakkaimmin kasvava kylä, jossa asuu jo yli pari tuhatta asukasta. Rakentamisen tahti näyttää taas vilkastuvan.

Omakotitalon rakennustyömaalla oikealla Miki Uusi-Ranta ja vasemmalla isänsä Jari Uusi-Ranta.
Miki Uusi-Rannan (oik.) apuna omakotitalon rakennustyömaalla on muun muassa hänen isänsä Jari Uusi-Ranta. Kuva: Päivi Rautanen / Yle
  • Elina Niemistö
  • Päivi Rautanen

Rakentamisen hiljaiset vuodet alkavat vähitellen taittua. Vasarat paukkuvat jälleen etenkin omakotialueilla.

Tämä näkyy ainakin Seinäjoen kyljessä Ilmajoella, jossa jo viime vuosi toi kasvua.

– Pohjakosketus saatiin vuonna 2023, jolloin myytiin vain kaksi tonttia ja vuokrattiin kaksi. Viime vuonna myytiin jo 12 ja vuokrattiin viisi, kertoo kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen.

Parhaimpina vuosina Ilmajoella on myyty peräti 50 tonttia. Suurin osa myydyistä tonteista on viime vuosina sijoittunut Ahonkylään.

Ahonkylään hirsitaloa puolisoineen rakentava Miki Uusi-Ranta allekirjoittaa hänkin rakentamisen piristymisen.

– Mitä tässä näiden urakoitsijoiden kanssa on puhunut, niin kyllä se alkaa näkyä.

Muutamia vuosia sitten rakennettiin isoa ja komiaa. Nyt suuntaus on se, että neliöt vähenevät. Uusi-Rannan talosta tulee maltillisen kokoinen: 133 neliötä.

– Tämä on aika sopivan kokoinen. Lisäksi tulee talli, jossa on 70 neliötä, kertoo Uusi-Ranta.

Tontti sijaitsee ihan kuntien rajalla: Seinäjoen puolelle on kymmenisen metriä

Isä ja poika rakenteilla olevan omakotitalon edustalla. Miki Uusi-Ranta ja isänsä Jari Uusi-Ranta.
Miki Uusi-Ranta ja isänsä Jari Uusi-Ranta uuden omakotitalon pihamaalla Ilmajoen Ahonkylässä. Kuva: Päivi Rautanen / Yle

Kaupungin palvelut maaseudulla

Ilmajoella juuri maakuntakeskusta lähimpänä oleva Ahonkylä onkin se, joka kasvaa.

Kunnanjohtajan mukaan yli 12 000 asukkaasta jopa 2 100 asuu jo Ahonkylässä. Kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen uskoo, että asuinpaikan valintaan vaikuttavat lähellä olevat palvelut.

– Meillä on turvallista kasvattaa lapset, mutta isommat palvelut on nopea hakea Seinäjoelta. Ahonkylästä on Ideaparkiin vain kahdeksan kilometriä ja pyörätie välissä.

Kunta markkinoi verkkosivuillaankin sitä, että matkaa Seinäjoelle on vain 15 minuuttia, mutta tontit ovat isompia ja edullisempia kuin maakuntakeskuksessa.

Kerrostalo suunnitteilla

Ahonkylä on sen verran suosittu, että jossain kohdassa rakentaminenkin lähtee ylöspäin. Laitalainen toimi aiemmin kaavoitusjohtajana Ilmajoen kunnalla, jolloin hän jo pohti kerrostalorakentamista.

– Ostatin kunnalle Ahonkylän koulun vierestä upean tontin, jossa olisi loistava paikka nelikerroksiselle talolle.

Laitalainen visioi, että vanhemmat ihmiset voisivat muuttaa kerrostaloon ja olla lähellä lapsiaan ja lastenlapsiaan, jotka asuvat Ahonkylän omakotitaloissa.

Hän uskoo, että kerrostalo voi toteutua jo kymmenen vuoden sisällä.

– Osayleiskaava on tekeillä ja se tontti on merkinnällä ”kerrostalotontti”, paljastaa Laitalainen.

Uusia tupia alkaa jälleen nousta pohjalaispitäjiin
Päivi Rautasen haastattelussa Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen ja Ahonkylään perheelleen hirsitaloa rakentava Miki Uusi-Ranta.

Muutkin alueet kehittyvät

Ilmajoki on nuorten kunta: sen asukkaiden keski-ikä on maakunnan matalin. Kunnasta löytyy myös kyläkouluja enemmän kuin kenties mistään muusta eteläpohjalaiskunnasta.

Yksi uusimmista on Tuomiahon koulu Tuomikylässä, Ahonkylän kyljessä.

Koulun lähellä on tarjolla tontteja, joita todennäköisesti ryhdytään rakentamaan seuraavaksi.

– Varauksessa on 11 ja vapaita tontteja 7 tällä hetkellä. Paljon on myös ostettua raakamaata odottamassa seuraaviakin, kertoo Laitalainen.

Mutta ei Ilmajoen kunta keskity pelkästään Ahonkylään. Keskustan kehittämishanke on meneillään, ja Koskenkorvallekin on kaavoitettu tontteja.

Koskenkorvalla alkaa myös keväällä uuden koulun rakentaminen.

– Keskustaan haluaisin kaavoittaa lisää asumista, etenkin rivitalotontteja, sanoo Laitalainen.