Syyttäjä sanoi loppulausunnossaan, että lukuisat kuva- ja videotodisteet sekä eloonjääneiden ukrainalaissotilaiden kertoma osoittavat Voislav Tordenin, 38, syyllisyyden.
Syyttäjä toisti torstaina vaatimuksensa elinkautisesta vankeusrangaistuksesta sotarikoksista syytetylle venäläismiehelle loppupuheenvuorossaan Helsingin käräjäoikeudessa.
Tordenia syytetään yhteensä viidestä sotarikoksesta oikeudenkäynnissä, jota on istuttu käräjillä joulukuun ensimmäiseltä viikolta lähtien. Erikoissyyttäjä Lilja Limingoja sanoi torstaina, että näyttö osoittaa Tordenin syyllisyyden jokaiseen syytekohdista.
Syyttäjän mukaan Torden toimi apulaispäällikkönä venäläisessä puolisotilaallisessa Rusitsh-taistelijaryhmässä, joka väijytti ukrainalaiskolonnan Itä-Ukrainassa 5. syyskuuta 2014.
Syyttäjän mukaan kolonnassa oli 26 sotilasta, joista ryhmä surmasi 22. Osa sotilaista kuoli syyttäjän mukaan väijytyksessä ja osan Torden ja muut taistelijat teloittivat sen jälkeen.
Kirjallisten todisteiden lisäksi oikeudessa kuultiin videoyhteydellä neljää väijytyksestä hengissä selvinnyttä ukrainalaissotilasta ja yhtä todistajaa. He kertoivat muun muassa haavoittuneiden tappamisesta sekä tunnistivat Tordenin yhdeksi tekijöistä.
Tordenin puolustus pitää loppupuheenvuoronsa perjantaina.
Syyttäjä: Elinkautinen ainoa vaihtoehto
Syyttäjän mukaan Rusitsh-ryhmä huijasi kolonnan pysähtymään tarkastuspisteellä pitämällä Ukrainan lippua esillä, minkä jälkeen ryhmä avasi tulen kohti ukrainalaissotilaita ja ampui termobaarisen raketin.
Syyttäjän mukaan Torden salli taistelijoiden viiltää ryhmän symbolin haavoittuneen ukrainalaissotilaan poskeen ja poseerasi halventavasti surmatun ukrainalaissotilaan ruumiin kanssa netissä julkaistussa kuvassa. Torden myös otti kuvia toisesta ruumiin edessä poseeranneesta Rusitsh-päälliköstä, syyttäjä sanoo.
Torden jäi kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla heinäkuussa 2023. Hän on kiistänyt kaikki syytteet.
Sotarikoksesta voidaan rikoslain mukaan määrätä vankeutta vähintään yksi vuosi tai enintään elinkautinen.
– Syyttäjän näkemyksen mukaan kaikki syytekohdat ovat tulleet näytetyiksi ja hänet on niistä tuomittava rangaistukseen, ja se ei voi olla mitään muuta kuin elinkautinen vankeusrangaistus, Limingoja sanoi.
Syyttäjä vaatii myös, että Torden on pidettävä vangittuna tuomionantoon asti.