Helsingin Jätkäsaaressa asuva Terttu Santala kurvaa Saukonpaaden aallonmurtajalle autollaan, uimapuku kylpytakin alla valmiina.
– Riisun vain takin portailla, ja menen mereen. Jätän muut tavarat autoon, sanoo joka päivä uimassa käyvä Santala.
Kaikilla ei ole lämmintä autoa: useimmat uimarit kävelevät tai tulevat paikalle ratikalla. Joku kylpytakissa, toiset isoissa toppatakeissaan.
Talvisin tuuli on yleensä jäätävä, ja meri ja portaat ovat jäässä. Vaatteiden vaihto ja uiminen on välillä lähes ekstremeä.
– Se on joskus vaivalloista. Joskus ollaan sukellettu vaatteiden perään, kun tuuli on ottanut ne mukaansa, Leena Laine sanoo.
Kirsi Nurmela kertoo, että välillä uimaan meneminen suorastaan pelottaa, jos talkoovoimin ylläpidettyä avantoa ei ole saatu kunnolla auki ja portaat ovat jäässä.
– Välillä on niin paksu jääkerros, että sitä ei ole saanut tuuralla eikä petkeleellä pois.
Yle on kertonut aiemminkin, kuinka kantakaupungissa pulahdellaan ja pidetään kohmeisia varpaita lämpiminä vaatteita vaihtaessa:
Kaupunki rakentaa suojalaiturin uimareille
Jätkäsaarelaiset pääsevät kuitenkin ehkä ensi talvena vaihtamaan vaatteensa tuulensuojassa, sillä Oma Stadi -hankkeen myötä eteläisen Helsingin talviuintipaikaksi on valikoitunut juuri Jätkäsaaren Saukonpaaden aallonmurtaja.
Osallistavan budjetoinnin Oma Stadi -äänestyksessä kaupunkilaiset pääsivät vaikuttamaan siihen, miten he toivovat kaupungin käyttävän rahaa.
– Saukonpaaden portaat valikoituivat paikaksi muun muassa siksi, että se oli ykkösenä ehdotuksissa ja siinä on jo epävirallinen talviuintipaikka, sanoo projektikoordinaattori Oleg Jauhonen Helsingin kaupungilta.
Kaupunki rakentaa Oma Stadi -hankkeen rahoituksella portaiden jatkeeksi laiturin sulanapitopumppuineen ja huolehtii sähköt aallonmurtajalle tai sen viereen rannalle rakennettavan saunaan.
– Portaiden ympärille pitää rakentaa kohtalaisen massiivinen L-muotoinen suojalaituri, joka suojaa uimareita jäiltä, Jauhonen kertoo.
Talviuintipaikan ylläpidosta ja turvallisuudesta huolehtisi saunayrittäjä, josta kaupunki avaa lähiviikkojen aikana tarjouskilpailun.
Laituria ei viedä pois kesäksi, joten sauna- ja uintipaikasta tulisi ympärivuotinen.
– Jos yrittäjä löytyy ja suunnitelmat toteutuvat, saunomaan ja uimaan pääsisi jo loppukesästä, Jauhonen lupaa.
Hankkeeseen on varattu rahaa 200 000 euroa.
Uimarit toivovat kaikille avointa uintipaikkaa
Osa uimareista kertoo, ettei kaipaa saunaa, vaan pelkkä tuulensuoja ja sulana pidetty avanto riittäisi.
Uimarit toivottavat kuitenkin matalan kynnyksen uintipaikan tervetulleeksi.
Ilman Oma Stadi -äänestystä ja sen suomaa rahoitusta uintipaikan toteutus ei todennäköisesti olisi ollut mahdollista.
– Se osoittaa sen, että tällaiselle paikalle on oikea tarve, ja sen, kuinka tärkeitä tällaiset paikallisen vaikuttamisen mekanismit ovat, sanoo paikalla usein uiva Katja Alaja.
Jätkäsaaren vasta rakenteilla oleville Saukonnokan ja Ahdinaltaan alueille suunnitellut uintipaikat toteutuvat vasta vuosien päästä, aikaisintaan vuosikymmenen lopussa.
Kalasatamaan kelluva meriuimala
Myös Helsingin Kalasatamaan suunnitellaan alueen ensimmäistä, kaupungin virallista uintipaikkaa osallistavan budjetin turvin.
Oma Stadi -äänestyksessä voittaneet ehdotukset keskisen kantakaupungin uintipaikoista on päätetty yhdistää yhdeksi jättihankkeeksi Kalasatamaan.
Kaupunki suunnittelee Sompasaaren altaaseen pienimuotoista kelluvaa meriuinti-allasta ja yrittäjävetoista saunaa, mutta suunnitelmia hidastavat vedenlaatuuun liittyvät kysymykset.
Vedenlaatua pitäisi tutkia pitkällä aikavälillä.
– Julkisena toimijana kaupungin on varmistettava, että vedenlaatu on tarpeeksi hyvä, projektikoordinaattori Oleg Jauhonen sanoo.
Huonon vedenlaadun takia asukkaiden toivomaa uintipaikkaa ei voida toteuttaa muissa ehdotetuissa paikoissa, kuten Töölönlahdella, Arabianrannassa ja Hakaniemenrannassa.
Kelluvasta uimalasta kallein Oma Stadi -hanke
Kahden Oma Stadi -hankkeen yhdistämisen jälkeen Kalasataman uintipaikkaan varattu potti nousee jopa 600 000 euroon.
Jos Kalastaman sauna ja uintilaituri toteutetaan kokonaisuudessaan, siitä tulee todennäköisesti kaikkien aikojen kallein osallistuvan budjetoinnin hanke Helsingissä.
– Kelluvan altaan rakentaminen on hyvin kallista, ja kustannuksiin täytyy laskea myös laiturin ja infrastruktuurin rakentaminen, Jauhonen sanoo.
Sompasaaren altaan muurissa on valmiiksi paikat vedelle ja sähkölle, ja paikan asemakaava mahdollistaa kelluvan rakenteen rakentamisen altaaseen.
Kuten Jätkäsaaressa, myös Kalasatamassa yrittäjän vastuulle jäisi saunan rakentaminen ja ylläpito.
Merisatamaan talviuintipaikka
Ensi talveksi kaupunki rakentaa myös Kaivopuiston merisatamaan, Cafe Caruselin kohdalle talviuintipaikan eli lämmitetyt portaat ja sulanapitopumpun.
– Alueen asukkaat toivoivat jo vuoden 2022 äänestyksessä talviuintipaikkaa Etelä-Helsinkiin, mutta keskusta-alueella paikan löytyminen on ollut haastavaa, Jauhonen sanoo.
Yrittäjä voi rakentaa rakentaa paikalle myös pienen saunan, sillä uusi rakennuslaki mahdollistaisi alle 30 neliön saunan rakentamisen tontille ilman rakennuslupaa, jos paikalla on jo entuudestaan rakennusoikeutta.