Iitissä sijaitsevalla Kymi Ringin moottoriradalla ajetaan kilpaa ensi kesänä enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Moottorirata on tiedottanut tässä vaiheessa viidestä kilpailuviikonlopusta ensi kesälle. Viime kesänä radalla kurvailtiin vain yksi kisa.
Kesän ensimmäinen kisatapahtuma on rallicrossin Rally-X-sarjan kilpailu. Kyseessä on ensimmäinen radalla käytävä kansainvälinen kilpailu. Se järjestetään 13.–16. kesäkuuta.
Rallicross on rallin ja rata-autoilun yhdistelmä, jossa radalla samanaikaisesti ajavat autot kiertävät kilparataa, joka on yhdistelmä soraa ja asfalttia.
Kymi Ringille myönnettiin järjestettäväksi myös rallicrossin MM-sarjan kilpailu, mutta MM-sarjan promoottorin vaihtumisen myötä sarjan kisakalenteria ei ole vielä vahvistettu.
STT uutisoi tammikuussa, että MM-kisakalenterin päivämääristä on tarkoitus neuvotella vielä helmikuussa.
Heinä- ja syyskuussa Kymi Ringillä ajetaan driftingin SM-osakilpailut ja elokuussa moottoripyöräilyn superbike-luokan SM-kisa. Syyskuun lopulla radalla kisaavat historic-luokan autot.
Moottorikerho on kouluttanut vapaaehtoisia
Kasvavien kilpailumäärien myötä myös moottoriradalla tarvittavien vapaaehtoisten tarve kasvaa.
Kymi Ringiä kotiratanaan käyttävä iittiläinen moottorikerho Ring Race Club järjestää elokuussa ajettavan superbike-luokan SM-kisan. Kerho osallistuu myös rallicross-kilpailun järjestämiseen.
Ring Race Club järjesti tulevaa kesää silmällä pitäen AKK-toimitsijakoulutuksen. Koulutus keräsi osallistujia.
– Tekeminen tuntuu kiinnostavan. Viime elokuun superbike-kilpailun organisaation kokoaminen onnistui vaivatta, sanoo Ring Race Clubin hallituksen puheenjohtaja Jarkko Niemelä.
Kisoissa vapaaehtoiset voivat päästä esimerkiksi radanvarrelle heiluttamaan kilpailulippuja. Lipuilla voidaan viestittää kuljettajille esimerkiksi radalla sattuneesta kolarista.
Tämän lisäksi Iitin kansalaisopisto järjesti viime vuoden loppupuolella järjestyksenvalvojan peruskurssin. Niemelä arvioi, että järjestyksenvalvojien tarve seudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa.
– Tapahtumien koon voidaan arvella kasvavan tulevaisuudessa ja tekijöitä tarvitaan paljon. Kulut kasvavat merkittävästi, jos tekijät tulevat kaukaa, Niemelä pohtii.
Kisaviikonloppujen lisäksi Kymi Ringillä järjestetään ensi kesänä autoille ja moottoripyörille tarkoitettuja ratapäiviä, jossa rataa pääsee kiertämään omalla autolla tai moottoripyörällä.