Turkistarhaajille maksettiin arvioitua vähemmän korvauksia lintuinfluenssasta

Ruokavirasto arvioi viime vuoden keväällä, että lintuinfluenssan vuoksi lopetetuista turkiseläimistä jouduttaisiin maksamaan korvauksia reilut 50 miljoonaa euroa.

Kuolleita sinikettuja kärryssä.
Tarhoilla jouduttiin lopettamaan lintuinfluenssan vuoksi yhteensä 472 000 turkiseläintä. Kuva: Marcus Lillkvist / Yle
  • Riikka Oosi

Turkistarhaajille on maksettu arvioitua vähemmän korvauksia lintuinfluenssan vuoksi lopetetuista eläimistä.

Ruokaviraston mukaan korvauksia maksettiin lopulta yhteensä 40,8 miljoonaa euroa. Aiemmin arvioitiin, että korvauksia jouduttaisiin maksamaan 50,7 miljoonaa euroa.

Pienempi summa johtuu siitä, että korvauksia haettiin eläintä kohti enemmän kuin sitä lopulta maksettiin.

Korvaukset perustuvat eläintautilakiin ja siihen, että jos viranomaiset määräävät eläimiä lopetettavaksi, niiden omistaja on oikeutettu saamaan korvausta eläimen käyvästä arvosta.

Turkistiloilla jouduttiin lopettamaan eläimiä myös näytteenoton vuoksi, kun tarhoilta etsittiin lintuinfluenssaa.

Näissä tapauksissa korvauksia maksettiin noin 725 000 euroa tiloille, joilta lintuinfluenssaa ei löydetty.

Yhteensä tarhoilla lopetettiin lintuinfluenssan vuoksi yhteensä 472 000 turkiseläintä kaksi vuotta sitten.

Vielä ei ole varmaa, korvataanko kaikkia kustannuksia

Turkistilalliset voivat saada eläintautilain mukaan korvausta myös tuotannon menetyksestä.

Kuluja on voinut kertyä esimerkiksi siitä, että tilaa, josta lintuinfluenssaa on löytynyt, on jouduttu pitämään tyhjillään jonkin aikaa ennen kuin sinne on voinut ottaa uusia eläimiä.

Varmaa korvausten saanti ei ole, sillä tuotannon menetyksistä maksettavat korvaukset ovat harkinnanvaraisia.

Ruokavirasto arvioi parhaillaan hakemuksia, ja hallitus päättää, maksetaanko korvaukset valtion lisätalousarviosta.