Turkistarhaajat ovat hakeneet viime vuodelta korvauksia lintuinfluenssan vuoksi menetyistä tuloista noin 2,9 miljoonaa euroa.
Hakijoita on 60.
Ruokavirasto arvioi viime vuonna, että tarhaajille tullaan maksamaan yhteensä noin 50 miljoonaa euroa korvausta lintuinfluenssan vuoksi lopetetuista eläimistä.
Korvaukset perustuvat eläintautilakiin ja siihen, että jos viranomaiset määräävät eläimiä lopetettavaksi, niiden omistaja on oikeutettu saamaan korvausta eläimen käyvästä arvosta.
Turkistilalliset voivat saada eläintautilain mukaan korvausta myös tuotannon menetyksestä.
– Kuluja voi kertyä esimerkiksi siitä, että tarhaa joudutaan pitämään tyhjillään jonkin aikaa lintuinfluenssatartunnan jälkeen, eikä sinne saa ottaa heti uusia eläimiä, kertoo neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin maa- ja metsätalousministeriöstä.
Varmaa korvausten saanti ei ole, sillä tuotannon menetyksistä maksettavat korvaukset ovat harkinnanvaraisia.
Ruokavirasto arvioi parhaillaan hakemuksia, ja maan hallitus päättää, maksetaanko korvaukset valtion lisätalousarviosta.
Lähes puoli miljoonaa eläintä lopetettiin
Lintuinfluenssa iski Suomeen pari vuotta sitten. Isoja lokkiyhdyskuntia kuoli tuolloin lintuinfluenssaan esimerkiksi Kokkolan Ullavanjärvellä.
Lokeista tauti levisi myös turkistarhoille, ja yhteensä 472 000 turkiseläintä lopetettiin lintuinfluenssatartunnan vuoksi.
Lisäksi 10 000 eläintä jouduttiin lopettamaan turkistiloilla tehtyjen näytteenottojen yhteydessä työturvallisuuden takaamiseksi.
Viime vuonna turkistiloilla ei havaittu yhtään lintuinfluenssatapausta,