Nuorten ongelmakäyttäytymiseen puuttuva ankkuritoiminta laajenee koko Pirkanmaalle

Ankkuritoiminta on monessa kunnassa toimivaksi havaittu työmuoto, jolla halutaan edistää nuorten hyvinvointia ja estää rikoksia.

Neljä anonyymiä nuorta istuskelemassa betonikaiteella.
Tähän mennessä ankkuritoimintaan on ohjautunut Pirkanmaalla vuosittain noin 500 nuorta. Arkistokuva. Kuva: Matias Väänänen / Yle
  • Petra Ketonen

Useassa Pirkanmaan kunnassa kokeiltu ankkuritoiminta laajenee koko maakunnan alueelle.

Pirkanmaan hyvinvointialue ja Sisä-Suomen poliisilaitos kertovat tiedotteessaan, että ne ovat solmineet yhteistyösopimuksen ankkurityömuodon käytöstä.

Ankkuritoiminnan tarkoituksena on puuttua nuoren ongelmakäyttäytymiseen varhaisessa vaiheessa ja estää rikoksia.

Poliisin sekä sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimen asiantuntijat työskentelevät yhdessä moniammatillisena tiiminä. Tiimi tapaa nuoren ja hänen huoltajansa yhden pöydän ääressä.

– Tavoitteena on katkaista lasten ja nuorten ongelmakäyttäytyminen puuttumalla rikolliseen toimintaan kunkin viranomaisen sekä palveluntarjoajan toimivaltaan ja rooliin perustuvin työkaluin, kertoo rikoskomisario Markus Antila tiedotteessa.

Tiimiin voidaan ottaa myös koulun, harrastus- ja urheiluseuran tai uskonnollisten yhteisöjen edustajia, jos näistä katsotaan olevan apua nuoren tilanteeseen.

Hyviä kokemuksia useista kunnista

Aiempina vuosina Tampereen kaupungin ja Sisä-Suomen poliisilla on ollut sopimus ankkuritoiminnasta.

Ankkurimallin kaltaista toimintaa on ollut osin käytössä myös Sastamalassa, Kangasalla, Ikaalisissa, Nokialla, Valkeakoskella ja Lempäälässä.

Tähän mennessä ankkuritoimintaan on ohjautunut Pirkanmaalla vuosittain noin 500 nuorta.

Nyt laaditulla sopimuksella poliisi ja hyvinvointialue haluavat varmistaa yhdenvertaisen kohtelun ja palvelut kaikille pirkanmaalaisille lapsille ja nuorille.

Poliisin ja hyvinvointialueen mukaan ankkurityöllä on tutkitusti vaikutusta siihen, että nuori itse hahmottaa, että joidenkin asioiden pitää muuttua hänen elämässään. Nuori saa kertoa oman tarinansa ja hänelle tarjotaan vaihtoehtoisia toimintamalleja sekä konkreettista ohjausta muutokseen.

Myös nuorilta on saatu rohkaisevaa palautetta.