Tilanne Kongon demokraattisessa tasavallassa pahenee: M23-ryhmä sai hallintaansa Etelä-Kivun pääkaupungin

Kongon demokraattisessa tasavallassa vauikuttava kapinallisryhmä on saanut hallintaansa kaksi tärkeää aluekeskusta Etelä-Kivun ja Pohjois-Kivun maakunnissa.

Silminnäkijän videolla Ruandan tukemien M23-kapinallisten kenraalin Bernard Byamungun puhuu asukkaille Bukavun keskustassa 16. helmikuuta.
  • Elsa Osipova

Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa toimiva aseellinen M23-ryhmä on saanut hallintaansa tärkeän maakuntakeskuksen.

Ruandan joukkojen kanssa liittoutunut kapinallisryhmä saavutti Bukavun, Etelä-Kivun maakunnan pääkaupungin, perjantaina.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kapinalliset pääsivät kaupunkiin kohtaamatta käytännössä lainkaan vastarintaa.

M23-taistelijat saivat osakseen suosionosoituksia kaduille ja parvekkeille kokoontuneilta ihmisiltä saapuessaan Bukavun keskustaan, AFP kertoo.

Perjantai-iltapäivänä uutistoimistot kertoivat, että M23 otti hallintaansa noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Bukavusta sijaitsevan lentokentän.

Viikonlopun aikana ryhmä on vahvistanut asemiaan kaupungissa.

Neljä sotilasta seisoo sillalla aseen ja varusteiden kanssa, taustalla näkyy osittain jokea ja vehreää maastoa.
M23-kapinallisjoukot saapuvat Rusizin rajanylityspaikalle Etelä-Kivussa 16. helmikuuta. Kuva: Hugh Kinsella Cunningham / Getty

Kongon demokraattinen tasavalta saattaa hajota

Bukavu on noin miljoonan asukkaan kaupunki Etelä-Kivun maakunnassa ja tärkeä aluekeskus.

Kongon asevoimat (FARDC) on vaatinut Ruandaa lopettamaan sotilaallisen tukensa M23:lle, mutta Ruanda kiistää, että sen joukot olisivat Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Tammikuun lopussa M23 sai haltuunsa Goman kaupungin maan itäosassa Ruandan rajalla. Goma on Pohjois-Kivun maakunnan pääkaupunki.

Kartta, jossa Kongon demokraattinen tasavalta, sen naapurimaat ja Goman kaupunki merkittynä.
Goman kaupunki sijaitsee Kongon ja Ruandan rajalla. Kuva: Markus Heikkilä / Yle

Taistelua luonnonrikkauksista

Afrikan unioni varoitti viikonloppuna, että konfliktien koettama Kongon demokraattinen tasavalta saattaa hajota.

YK:n pakolaisjärjestön mukaan tammikuun aikana yli 400 000 ihmistä joutui siirtymään kodeistaan Pohjois- ja Etelä-Kivun maakunnissa.

Alueet ovat tunnettuja rikkaista luonnonvaroistaan, kuten mineraaleista. Tämä tekee niistä strategisesti tärkeitä.

Lähde: AFP