Millenniaali: Tuntuuko sinustakin, ettet kykene samaan kuin aikaisemmat sukupolvet? Onko nenäsi edestä kenties sulkeutunut kiinnostavia väyliä?
Et hallusinoi. Näin nimittäin on.
Viime vuosina Petteri Orpon (kok.) hallitus on lakkauttanut tukia ja kannustimia, joita me 1980–1990-luvuilla syntyneet olisimme juuri päässeet hyödyntämään.
Aloitetaan työelämästä. Aikaisemmin alanvaihdosta haaveileva saattoi hakea aikuiskoulutustukea. Yhtenä ehtona tuen saamiselle oli, että työhistoriaa oli kertynyt vähintään kahdeksan vuotta.
Tuki lakkautettiin viime kesänä. Ja arvatkaa, ketkä ovat saavuttaneet tuon kahdeksan vuoden rajapyykin viime vuosina. Millenniaalit. Esimerkiksi minulla, vuosimallilla 1990, on aikuiskoulutustuen laskurin mukaan yhtäjaksoista työhistoriaa mittarissa 13 vuotta.
Alanvaihdosta tuli kertarysäyksellä hankalampaa.
No, uusi ura ei ehkä kiinnosta kaikkia millenniaaleja. Mutta pieni tauko työelämästä saattaisi kiinnostaa. Eikös sellainen ole kuin vuorotteluvapaa?
Kappas, myös vuorotteluvapaajärjestelmä lakkautettiin kesällä. Vuorotteluvapaan kriteerinä oli 20 vuotta työuraa. Minkähän ikäluokan edustajilla tuo 20 vuotta olisi tulossa täyteen?
Olisikohan 1980-luvulla syntyneillä?
Arvaatteko jo jutun juonen?
Mennään seuraavaksi asuntomarkkinoille. Töitä on tullut painettua ja fyrkkaa olisi nyt vihdoin omistusasuntoon. Eikös ensiasunto ollut varainsiirtoverosta vapaa?
Yllätys, ei ole enää. Untuvikko on markkinoilla samalla viivalla kuin varallisuuttaan kerryttänyt omistusasuja, joka ei maksanut varainsiirtoveroa.
Mutta eihän muutama tonni tunnu missään, kun maksamme muutenkin aikaisempaa isompia asuntolainoja.
Vaikka niskakakkatilanteisiin on aiempaa vähemmän valtion tarjoamia housuja, mieltä lämmittää, että saimme aika kivan perhevapaauudistuksen! Hurraa!
Omistusasuntoon onkin ihanaa kantaa pieni vauva, uusi veronmaksaja. Hän nukkuu ensimmäiset kuukautensa tietenkin äitiyspakkauksen laatikossa. Senkin sisältö on muuten niukentunut.
Vaikka niskakakkatilanteisiin on aiempaa vähemmän valtion tarjoamia housuja, mieltä lämmittää, että saimme aika kivan perhevapaauudistuksen! Hurraa!
Nillitykseni on keskiluokkaista. Näiden etujen leikkaus tuskin ajaa ketään köyhyyteen.
Eivätkä kaikki millenniaalit kärsi. Yksi on ostanut ensiasuntonsa, toinen aloitti aikuisopinnot ennen tuen lakkautusta.
Joku sai pursuavan äitiyspakkauksen, mutta vähemmän vanhempainvapaapäiviä.
Varmasti myös iäkkäämpiä sukupolvia on sorsittu joskus. Nuorempien kokemaa epäoikeudenmukaisuutta en osaa edes kuvitella. Heille kun on jäämässä palava maapallo.
Mutta onko isossa kuvassa reilua, että yhdelle sukupolvelle tarjotaan elämän aikana joustoa ja mahdollisuuksia, jotka toiselta ryövätään silmänräpäyksessä?
Ja onko ryövätty sukupolvi jo valmiiksi heikoilla?
Tuore väitöskirja nimittäin kertoo, että 1980-luvulla syntyneet ovat kaikista sukupolvista haavoittuvimmassa asemassa taloudellisesti. Julkisuudessa keskustellaan säännöllisesti siitä, olemmeko köyhempiä kuin aikaisemmat sukupolvet.
Olimme tai emme, tulevaisuus näyttää yhä kapenevalta putkiliukumäeltä.
Nyt tämän haavoittuvan sukupolven pitäisi jaksaa samalla alalla ilman taukoja, maksaa julmettua asuntolainaansa ja odotella, kumpi ehtii ensin: kuolema vai eläkeikä.
Mitä minä valitan? Me millenniaalit olemme saaneet yhteiskunnalta kaikenlaista, kuten ilmaisen korkeakoulutuksen ja alati paranevan elintason. Eläkettäkin alkoi kertyä monille meistä jo alle parikymppisenä.
Emme unohda puolikkaita pyyhekumeja ja konsukiepreä. Sydämellinen kiitos niistä yhteiskunta.
Emmekä koskaan unohda niitä puolikkaita pyyhekumeja ja konsukiepreä. Sydämellinen kiitos niistä, yhteiskunta.
Silti tässä alkaa puntti tutista. Mitä kaikkea meiltä vielä ehditään viedä? Nyt rupean irvokkaaksi.
Lakkaako omaishoidon tuki juuri silloin, kun millenniaali alkaa hoitaa vanhempaansa tai puolisoaan?
Lankeavatko reseptilääkkeet täysimääräisesti sairaan maksettavaksi juuri sinä vuonna, kun itse sairastumme vakavasti?
Tiedän, sattuman kauppaa. Tiedän myös, että on voittajia ja häviäjiä. Mutta hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi ainakin pyrkiä siihen, että häviäjät eivät olisi aina samoja ihmisiä.
Kun katsoo huoltosuhdetta ja hyvästelee aiempaa mittavammat eläkemaksueuronsa, niin ymmärtää, että ei tässä voittajien klaaniin taideta kuulua.
Enkä enää ihmettelisi, vaikka eläkejärjestelmä lakkautettaisiin 2050-luvulla, aivan nokkani edestä.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.