Luonnonperintö­säätiö osti Jämsästä rakentamattoman saaren, jossa kasvaa yli 100-vuotiaita puita

Vihatinsalon muuttaminen suojelualueeksi ei näy ulospäin mahdollisia kylttejä lukuun ottamatta, kertoo säätiön suojelujohtaja.

Saari kuvattuna ylhäältä. Saari on täynnä puita, ja saaren ympärillä on lunta.
Vihatinsalo sijaitsee Jämsän Kankarisvedessä. Kuva: Jussi Salomäki
  • Ada Lassuri

Luonnonperintösäätiö osti Vihatinsalon saaren Jämsässä, ja tekee siitä suojelualueen.

Vihatinsalo on 56 hehtaarin kokoinen rakentamaton saari Päijänteeseen laskevassa Kankarisvedessä.

Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila kertoo, että säätiö osti saaren, koska palaset loksahtivat sopivasti paikoilleen. Vihatinsalo oli tulossa myyntiin, ja se sopi suojeluun erinomaisesti.

Säätiö osti saaren Koneen Säätiön 800 000 euron tuella.

Saaressa kasvaa vanhoja puita

Luonnonperintösäätiön tiedotteen mukaan saaresta lähes kolmannes on täysin koskematonta. Saaressa kasvaa havupuita, pihlajia ja haapoja, ja puut ovat monin paikoin yli 100-vuotiaita.

Metsää, jossa yksi puu on kaatunut.
Esimerkiksi tältä Vihatinsalossa näyttää. Kuva: Jussi Salomäki

Jussila kertoo, ettei saaren muuttaminen suojelualueeksi näy ihmisille ulospäin mahdollisia kylttejä lukuun ottamatta. Saarta ei tarvitse ennallistaa, koska se palautuu Jussilan mukaan itse omaan rauhaansa.

Jussilan mukaan saari on hieno retkeilykohde, jossa on hienot maisemat. Kankarisvedessä kulkee melontareitti, ja saaressa on melojien taukopaikka.

– Vanhan metsän tunnelma on todella vahva Vihatinsalossa, hän toteaa.

Luonnonperintösäätiöllä on Keski-Suomessa 16 suojelualuetta, joista Aikalankangas sijaitsee muutaman kilometrin päässä pohjoisessa saman vesistön varrella.