Lapin liitto myönsi viime vuonna yhteensä 16 miljoonaa euroa EU-tukea Lapin kehittämiseen.
Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) myönnettiin yhteensä 8,2 miljoonaa euroa 34 hankkeelle. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) tukea myönnettiin yhteensä 7,8 miljoonaa euroa 30 hankkeelle.
– Lapin liiton rahoitus on edistänyt merkittävästi alueen älykästä erikoistumista, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä EU-rahoitukselle asetettuja ilmastotavoitteita, sanoo tiedotteessa kehittämispäällikkö Samu Rötkönen Lapin liitosta.
Suurimmat tuensaajat olivat Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemen kaupunki ja Lapin koulutuskuntayhtymät. Lisäksi maakuntaliiton mukaan Lapin kunnista varsinkin Itä-Lapin kunnat hyödynsivät rahoitusmahdollisuuksia aktiivisesti.
Rahoitusta myönnettiin Lapissa eniten digitalisaatioon ja uusiin teknologioihin, matkailun reittien kehittämiseen sekä uusiutuvan energian ja kiertotalouden teemoihin.
Tukea käytetään esimerkiksi tuotekehitykseen, startup-toimintaan, digitaalisiin oppimisympäristöihin ja tekoälyyn.
Lisäksi kansallista tukea
EU-rahoituksen lisäksi Lapin liitto myönsi noin miljoona euroa kansallista aluekehitysrahoitusta alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen.
Kemin kaupungin brändityö sekä Utsjoen veto- ja pitovoiman kehittäminen saivat rakennemuutostilanteisiin kohdennettua rahoitusta.
Rahoituksella vastattiin myös toimintaympäristössä tapahtuneiden geopoliittisten muutosten aiheuttamiin vaikutuksiin. Tukea sai esimerkiksi Itä-Lapin kuntayhtymän toteuttama Geotaloudellisten muutosten tuomat mahdollisuudet Itä-Lapissa -esiselvityshanke.