ITÄ-JERUSALEM Palestiinalaisalueilla kirjakaupan omistaminen voi johtaa pidätykseen.
Helmikuun alussa Israelin poliisi teki ratsian Itä-Jerusalemissa Salah al-Din -kadulla sijaitsevaan pieneen kirjakauppaan ja sen sisarliikkeeseen. Syyksi ratsialle poliisi kertoi epäilyn terrorismia tukevan ja vihaa lietsovan materiaalin myymisestä.
Asiasta ovat uutisoineet muun muassa israelilainen sanomalehti Haaretz ja brittilehti The Guardian.
Poliisi takavarikoi ratsian yhteydessä noin 150 kirjaa.
Epäilyttävien teosten joukossa olivat muun muassa katutaitelija Banksyn teos Wall and Piece sekä yhdysvaltalaisen Noam Chomskyn ja israelilaisen Ilan Pappén teos Gaza in Crisis.
Banksy on useilla teoksillaan ottanut kantaa Israelin palestiinalaisalueiden miehitystä vastaan, ja hänen kuuluisimpia teoksiaan on löytynyt muun muassa Betlehemin palestiinalaisalueet eristävästä muurista. Chomskyn ja Pappén teos puolestaan pyrkii löytämään vastauksia siihen, miksi Lähi-idän konflikti on kestänyt niin pitkään ja miten se voidaan ratkaista.
Takavarikkoon joutui myös lasten värityskirja, jonka otsikossa oli palestiinalaisten itsemääräämisoikeuteen viittaava iskulause ”joelta merelle”.
Monitulkintaisella sloganilla tarkoitetaan useimmiten palestiinalaisten toivetta vapautua Israelin miehityksestä.
Lausetta käytetään kuitenkin joissakin yhteyksissä myös osana antisemitististä retoriikkaa, jossa koko juutalaisten kuuluminen alueelle kiistetään.
Kirjoja takavarikoitiin kansikuvien perusteella
Israelin poliisi pidätti kirjakauppojen omistajat, Mahmud Munan ja tämän veljenpojan Ahmad Munan.
Perusteita syytteelle terrorismia tukevasta materiaalista ja vihanlietsonnasta ei löytynyt, joten poliisi vaihtoi rikosnimikkeeksi yleisen järjestyksen rikkomisen.
Omistajat vapautettiin 48 tunnin pidätyksen jälkeen. Sitä seurasi vielä viiden päivän kotiaresti ja kolme viikkoa kestävä kielto astua sisään perheyrityksen kirjakauppoihin.
Yle vieraili ratsian kohteena olleessa Educational Bookshopissa keskiviikkona. Ketju tunnetaan erityisesti Israelin ja Palestiinan konfliktia sekä alueen historiaa käsittelevästä kirjallisuudestaan. Se toimii kohtauspaikkana diplomaateille, tutkijoille, toimittajille ja turisteillekin.
Mahmud ja Ahmad Muna eivät olleet paikalla. Poliisin heille antama kielto liikkua kirjakaupoissa oli yhä voimassa.
Sen sijaan paikalla oli Mahmudin veli ja Ahmadin isä, Imad Muna.
– Poliisit eivät puhu arabiaa, joten he takavarikoivat kirjoja kansikuvien perusteella, Muna kertoi Ylelle.
– He takavarikoivat kirjat, jos niiden kannessa oli kuvia esimerkiksi sotilaista, Palestiinan lipusta, Jerusalemista tai palestiinalaishuivista.
Imad Muna kertoo, että lopulta poliisi palautti lähes kaikki takavarikoidut kirjat. Lasten värityskirjaa Muna ei saanut takaisin.
Imad Munan mukaan poliisin haaviin joutui jopa George Orwellin klassikkoteos Vuonna 1984.
– En tiedä, miksi. Ehkä he sekoittivat vuosiluvun ja ajattelivat, että teos viittaa vuoteen 1948.
Vuoden 1948 tapahtumat tunnetaan palestiinalaisten keskuudessa Nakbana, katastrofina. Israelin julistauduttua itsenäiseksi yli 700 000 palestiinalaista joutui pakenemaan kodeistaan.
– Myymme kirjoja, joita voi löytää kaikkialta maailmasta. Kirjat sitä paitsi tarkastetaan Israelin tullissa, ennen kuin ne saapuvat meille myyntiin, Muna huomauttaa.
Mahmud Muna kertoi viranomaisten palestiinalaisiin kohdistuvista päivittäisistä tarkastuksista Ylelle myös lokakuussa 2023. Hänen mukaansa palestiinalaisten häirintä lisääntyi Itä-Jerusalemissa huomattavasti sen jälkeen, kun terroristijärjestö Hamas oli hyökännyt Israeliin 7. lokakuuta 2023.
Ratsia herätti kovaa kritiikkiä
Helmikuun kirjakaupparatsia sai suurta kritiikkiä kansalaisjärjestöiltä ja diplomaateilta.
Saksan Israelin-suurlähettiläs Steffen Seibert sanoi yhteisöpalvelu X:ssä huolestuneensa Ahmad ja Mahmud Munan pidätyksestä.
– Kuten monet diplomaatit, minäkin nautin kirjojen selailemisesta Educational Bookshopissa. Tunnen sen omistajat, Munan perheen, rauhaa rakastavina ja ylpeinä Jerusalemin palestiinalaisina, jotka ovat avoimia keskustelulle ja älylliselle ajatustenvaihdolle, Seibert sanoo.
Myös esimerkiksi arvostetun Pulitzer-palkinnon voittaja, kirjailija ja toimittaja Nathan Thrall osallistui pidätystä vastustaneeseen mielenosoitukseen Jerusalemin oikeustalon edustalla 10. helmikuuta.
– [Israelin viranomaiset] pyrkivät luomaan pelon ilmapiiriä Itä-Jerusalemin palestiinalaisille, Thrall sanoi.
Tiistaina Israelin syyttäjävirasto arvosteli ratsian toteutusta. Lain mukaan tutkinnan aloittaminen mahdollisesta viharikoksesta edellyttää syyttäjäviraston hyväksynnän, mitä poliisi ei ollut hakenut ennen ratsian suorittamista.