Trumpin tempoilu hermostutti markkinat

Donald Trumpin politiikka saa aikaan hämmennystä markkinoilla. Epävarma tilanne kalvaa sekä tavallisia kuluttajia että yrityksiä.

Grafiikka näyttää, kuinka Yhdysvaltain pörssit ovat laskeneet viimeiset kaksi viikkoa. Yhdysvaltalaiset indeksit Dow Jones, S&P 500 ja Nasdaq Composite ovat laskeneet noin 4,5, kuusi ja yhdeksän prosenttia tiistaihin 18. helmikuuta verrattuna.
Kuva: Roberto Schmidt / AFP, grafiikka: Samuli Huttunen / Yle
  • Ulla Malminen

Yhdysvaltalaiset pörssikurssit ovat lähteneet rajuun luisuun.

Esimerkiksi Dow Jones ja S&P 500 seuraavat Yhdysvaltain, ja samalla koko maailman suurimpien yhtiöiden kursseja.

S&P 500 -indeksi on laskenut 5,8 prosenttia ja Dow Jones 4,6 prosenttia parissa viikossa.

– Kyllä tässä on melkoista hermoilua ollut liikenteessä, toteaa OP-ryhmän päästrategi Lippo Suominen.

Samaan aikaan maailman poliittinen tilanne on muuttunut entistä epävarmemmaksi, kun Yhdysvallat on lämmittänyt välejään Venäjään ja painostanut Ukrainaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on myös antanut ymmärtää, että Yhdysvallat ei välttämättä ole Euroopan tukena entiseen tapaan.

– Trumpin toimet sekä Ukrainassa että tullien saralla ovat kysymysmerkkejä. Markkina ei tykkää epävarmuudesta. Siellä on nyt nähty pitkän nousun jälkeen laskua myös.

”Hinnat ovat Yhdysvalloissa tärkeä juttu”

Trump on luvannut Euroopalle 25 prosentin tullit. Myös Meksikon ja Kanadan samansuuruiset tullit astuivat voimaan tiistaina sen jälkeen, kun Trump oli ensin siirtänyt niiden voimaantuloa.

Kiinalaisille tuontitavaroille määrätty 10 prosentin tulli kaksinkertaistui 20 prosenttiin.

Trump saattaa kuitenkin vielä laskea Kanadan ja Meksikon tulleja, kertoi Yhdysvaltain kauppaministeri Howard Lutnick vielä tiistaina Fox Businessin haastattelussa.

Kaikki osapuolet ovat valmiita asettamaan vastatulleja. Kauppasodan ainekset ovat kasassa. Sekä yhtiöiden että kuluttajien taloudellinen tilanne kärsii siitä.

– Sijoittajat odottivat, että Trumpin kaltainen miljardööri haluaa, että talous ja osakekurssit nousevat. Tullit eivät ole missään nimessä positiivinen asia taloudelle ja osakemarkkinoille. Se on ollut pettymys.

Lopulta kauppasota käy tavallisten kuluttajien kukkarolle myös Yhdysvalloissa, jonka talouskasvu on viime aikoina rakentunut vahvasti kotimaan kulutuksen varaan. Alkuvuodesta kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt.

– Hinnat ovat Yhdysvalloissa tärkeä juttu. Nyt mietitään, tuleeko tästä kuluttajille turhaa rasitusta, ja miten se vaikuttaa koko talouteen.

Yhdysvaltalaisten pörssikurssien valossa tilanne näytti paremmalta vielä tammikuussa. Kun Trump astui valtaan, kurssit lähtivät nousuun.

Kun kursseja tarkastellaan pitemmällä aikavälillä, näkyy, että Trumpin vaalivoitto viime marraskuun 5. päivänä sai kurssit vahvaan nousuun.

Trumpin kauden alkaminen tammikuun 20. päivä sai kurssit jälleen nousuun, kunnes helmikuussa ne kääntyivät laskuun.

– Trump ei tuonut niin paljon hyvää kuin markkinat odottivat, Suominen sanoo.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

– Nyt haetaan sitä, että mitä se Trump nyt oikeasti haluaa. Tuntuu, että kukaan ei tiedä. En tiedä, tietääkö Trump itsekään.

”America first on taustalla”

Trump on saanut aikaan hämmennystä puheillaan Grönlannin ”ottamisesta”, Gazan muuttamisesta ”Rivieraksi”, Meksikonlahden nimeämisestä ”Amerikanlahdeksi” ja Zelenskyin nimittelystä ”diktaattoriksi”.

Tämän päälle hän on soutanut ja huovannut tullien kanssa.

Paketti on kokonaisuudessaan hämmentävä ja vaikea sulattaa.

– ”America first” on varmasti siellä taustalla, mutta kukaan ei tunnu tietävän, miten paljon ollaan valmiita ottamaan taloudessa iskuja, jotta saadaan pidemmällä tähtäimellä Amerikkaa tehtyä isommaksi.

  • Videolla Suominen kertoo, miten maailman ykkösmahti testaa muiden rajoja.

”Sijoittajat uskovat, että pahimmat hölmöilyt vältetään”

Suominen ei ole varma, tulevatko Euroopan tullit lopulta voimaan. Jos ne tulevat, ne saatetaan myös jossain vaiheessa purkaa.

Tullien avulla Yhdysvallat pyrkii saamaan ulkomaalaiset yhtiöt investoimaan ja rakentamaan tehtaita omaan maahansa.

– Yritykset tekevät investointeja kymmenien vuosien tähtäimellä. Jos meillä on tullit tällä viikolla, mutta emme tiedä, onko niitä ensi viikolla tai neljän vuoden päästä, kun Trump mahdollisesti siirtyy sivuun, tämä on yrityksille vaikea tilanne.

Suominen arvelee, että jos talous on Trumpille ykkösprioriteetti, hän peruu tulleja jossain vaiheessa.

– Tällä hetkellä vaikuttaa kaiken kaikkiaan siltä, että sijoittajat uskovat, että pahimmat hölmöilyt vältetään pidemmän päälle. Eli tulleja voidaan asettaa, mutta ne perutaan, jos ja kun näyttää siltä, että pörssit ja talous säikähtävät.