Oma Hämeen yt-neuvottelut ohi – irtisanomisia ei esitetä, mutta osalla tehtävät muuttuvat

Muutosten toimeenpano käynnistyy ensi maanantaina. Neuvottelutulos esitellään aluehallitukselle 17. maaliskuuta.

Odota tässä teksti lattialla Forssan sairaalan ilmoittautumistiskin edessä.
Yt-neuvottelut liittyivät Forssan ja Riihimäen sairaalan toimintojen muutoksiin. Kuvituskuva. Kuva: Miki Wallenius / Yle
  • Petri Lassheikki

Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeen terveydenhuollon ja konserni- ja tukipalveluiden toimialojen yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Oma Häme kertoo tiedotteessaan, että neuvottelut päättyivät henkilöstöjärjestöjen kanssa erimielisenä.

Oma Hämeen mukaan torstaina päättyneiden neuvottelujen tuloksena reilun sadan työntekijän työtehtäviin tai työskentelypisteeseen tulee muutoksia. Neuvotteluiden käynnistämisestä päätettiin tammikuussa.

Irtisanomisia ei esitetä, mutta työntekijämäärä vähenee 12 henkilötyövuoden verran eläköitymisten ja määräaikaisuuksien päättymisten kautta. Muutosten toimeenpano käynnistyy ensi maanantaina. Neuvottelutulos esitellään aluehallitukselle 17. maaliskuuta.

Neuvottelut liittyivät vuodeosastojen ja poliklinikkatoiminnan uudelleenjärjestelyihin hyvinvointialueella. Neuvotteluja piirissä oli 1 510 työntekijää, joista 400 työskentelee perusterveydenhuollon sairaalapalveluissa, 1 000 erikoissairaanhoidon sairaalapalveluissa sekä 110 hallinto- ja tukipalveluissa.

Tiedotteen mukaan vuodeosastojen ja poliklinikkatoiminnan uudelleenjärjestelyjen tavoitteena on ollut saavuttaa noin 5,4 miljoonan euron pysyvä kustannussäästö vuosien 2025–2026 aikana.

Henkilöstöjärjestelyjen lisäksi säästöjä saadaan myös laitehankinnoista sekä kiinteistökuluista ja tukipalveluista.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.